torstai 19. marraskuuta 2020

#2 Missä mennään?

Heippa!

Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin, olisi koostepostaus varmasti nyt paikallaan, joten tässä nyt yritetään tiivistää kuluneiden kuukausien tapahtumat yhteen. Palataan siihen hetkeen, kun blogi katosi maailmankartalta syksyllä 2019...

Poju <3
Hän ei olekaan kerinnyt tänne blogiin vielä ollenkaan, mutta Pojuhan on nykyään yksi suosikeistani!
Hän on yksinkertaisesti aivan valloittava, minun pieni virtahepo <3

Syksy 2019

Valmistuttuani ratsastuksenohjaajaksi muutin Joensuuhun kihlattuni luo, ja ratsastukset jäivät pienimuotoiselle tauolle- kävin Rauhalahdessa silloin, kun viikonloppuja vietimme täällä Kuopiossa. Joskus jokaisena viikonloppuna, joinain kuukausina en ollenkaan. Opiskelut olivat vaatineet veronsa ja vaikka olin yhä ja edelleen hirmuisen innoissani ratsastuksesta, oli minusta jotenkin tosi outoa, että muut pitivät minua yhtäkkiä ammattilaisena ja jotenkin hirveän hyvänä. Tunneilla käymisestä koituikin välillä jopa paineita pärjätä muiden silmissä, kun muutamat ihmiset ääneen ihmettelivät, miksi käyn tunneilla vieläkin, vaikka olen itse ratsastuksenohjaaja. Minusta se oli lähinnä outoa, sillä miksi en kävisi? Olinko nyt jotenkin ultimaattinen ratsastaja, kun olin selviytynyt näytöistä, enkä olisi enää saanut käydä tavallisessa ratsastuskoulussa tavallisilla tunneilla? Ehkä se olisi ollut outoa, jos olisin samalla ollut opettajana Rauhalahdessa, mutta olen aina ollut siellä vain oppilaana, ja niin olen mielestäni tänä päivänäkin. En ajatellut tai kokenut itseäni ratsastuksenohjaajana, vaan ihan tavallisena harrastajana. Muut kuitenkin tuntuivat ajattelevan minut nimenomaan ratsastuksenohjaajana, valmiina ammattilaisena- vaikka eihän meistä kukaan, oli sitten ammattilainen tai ei, ratsastanut 10 tai 50 vuotta, ole koskaan valmis ja tiedä kaikesta kaikkea tai osaa kaikkea. Sepä se, jokaisella meistä on aina vaan uutta opeteltavaa ja parannettavaa. Minä halusin palavasti jatkaa tuota opettelemista valmistumisenkin jälkeen, ollakseni vielä parempi opettaja, osatakseni vielä paremmin siellä hevosen selässä ja sen kanssa muutenkin toimiessani. Mutta olihan se hankalaa, kun kävi vain yhdellä tunnilla viikossa, kun oli koulussa ratsastanut joka päivä useamman hevosen, ja Vanhamäellä työssäoppimassa ollessakin touhunnut joka päivä hevosten ja asiakkaiden kanssa, pitänyt useita tunteja päivässä ja treenannut itse selkein tavoittein. Jotenkin en kokenut saavani siitä yhdestä viikkotunnista enää tarpeeksi, mutta rahaa ei ollut ottaa useampaa tuntia, ja etsinnässähän oli myös työpaikka- voi, kun löytäisinkin hyvän työpaikan, niin voisin osallistua hakemaani kouluratsastuksen aluerenkaaseen Turolla ilman hätää siitä, ettei olisi varaa osallistua ja pääsisin jälleen tavoitteellisempaan harrastamiseen kiinni. Lopulta siinä kävi kuitenkin niin, etten työpaikkaa löytänyt ajoissa, ja jättäydyin pois katsastuksista- mutta en halua edes ajatella, kuinka erilailla kaikki olisi mennyt, jos työpaikka olisi löytynyt ja olisin aluerenkaaseen päässyt. Pettymys on edelleen päällimmäinen tunne, kun mietin tuota vuoden takaista syksyä- eihän sen näin pitänyt alkuunkaan mennä valmistumisen jälkeen, eihän?

Pilleri on ollut tässä syksyllä tunneilla kyllä superhyvä! Olen mennyt sillä paljon karvasatulalla,
ja Pilleri tuntuu nauttivan siitä, ja antaa myös laittaa sen mieluummin, kuin oman satulansa.
Yksi tavoite tuli rytinällä alas, mutta elämää kuitenkin kirkasti marraskuussa löytynyt työpaikka ja paluu Kuopioon- jahuu, vihdoin työelämään kiinni ja vieläpä ihan omalle alalle omiin hommiin! Rakastin ja rakastan edelleen opettaa ihmisiä hevosten parissa, onhan se ihan mahtavaa. Tuo kyseinen työpaikka ei vain valitettavasti ollut minua varten ja lähdin etsimään uusia tuulia kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen. Elämässä oli alkanut syöksylasku jonnekin syvyyksiin, eikä ollut helppoa hymyillä. Hevosharrastus oli menettänyt loistonsa, eikä tallillakaan ollut oikein mitenkään päin hyvä olla, olin ahdistunut elämän ottamasta käänteestä, enkä tiennyt mitä tekisin. Olin erkaantunut kotoisesta Rauhalahdesta, enkä tuntunut tietävän Vanhamäelläkään enää tuon taivaallista mistään- minne enää kuulun? Pilleri ei enää tunnistanut minua ja se riipaisi kyllä syvältä sydämen pohjasta. Olihan se paras ystäväni, enkä ollut käynyt katsomassa sitä. Olin jättänyt sen. Lähdin jälleen Joensuuhun ja pistin kaikki hevostelut paussille, sillä minulla ei yksinkertaisesti ollut uskallusta käyttää rahaa tunneilla käymiseen, kun en tiennyt, mitä huominen toisi tullessaan, enkä tallilla "muuten vaan" pyöriessäni oikein kokenut muuta, kuin ahdistusta.

Kevät 2020

Mitä olinkaan tehnyt? Velloin omassa pahassa olossani ja olin unohtanut, että hevosethan ne aina olivat piristäneet, olleet siinä kuuntelemassa korvat hörössä. Kantaneet minun huoleni silloin, kun yksin meinasin musertua niiden alle. En halunnut käydä talleilla ollenkaan edes pihapiirissä pyörimässä, sillä pelkäsin sen herättävän vain ahdistuksen, kaipuun ja riittämättömyyden tunteita- olinhan jo valintani tehnyt, en ratsastaisi ennenkuin tilanne selviäisi. Luonnollisesti oikeuteni saada työttömyystukea oli evätty, sillä irtisanouduin itse edellisestä työpaikasta, karenssi kesti 3kk (ja sehän alkoi vasta siitä, kun sain päätöksen, eli viivettä oli vielä päällä 21 päivää), joten edes yhdelle tunnille osallistuminen oli kauhean puntaroinnin ja pohdiskelun takana. Koko tuon tauon aikana taisin käydä yhteensä viidesti (?) ratsastamassa, mutta hyvä että kävin, ja näin jälkeenpäin ajateltuna olin ehkä turhankin varautunut taloudellisen tilanteeni suhteen- mutta toisaalta mieluummin näin päin, kun niin, että varat ei sitten riittäisikään. No, valoa tunnelin päässä- työnhaku tuotti vihdoin uudelleen tulosta, ja toukokuusta eteenpäin vietin aikani jälleen Kuopiossa työskennellen Aution Marjatilalla Suonenjoella. Edelleen kiitän tuhannesti tilan yrittäjiä Tiiaa ja Reijoa, he olivat aivan ihania ihmisiä ja ymmärsivät silloista elämäntilannettani superhyvin- olin vapaa lähtemään milloin tahansa, jos löytäisin sen etsimäni työpaikan tai opiskelupaikan. Sain hurjasti tukea ja tsemppiä, ja pikkuhiljaa usko omaan elämään alkoi palautua. Palasin myöskin toisen rakkaan harrastukseni pesäpallon pariin, ja pelasinkin heti kokonaisen kauden joukkueen mukana. Koska työpaikka sijaitsi Suonenjoella, kävin myöskin ratsastamassa Vanhamäellä pitkästä aikaa aina välillä jonakin päivänä töiden jälkeen. Kesää kului, ja poimintasesonki töissä alkoi. Siinä vaiheessa allekirjoittaneen selkä kuitenkin sanoi riksraks ja poks, enkä pystynyt ihmeisiin marjapellolla, kun jokainen kumarrus, suoristus, liikahdus aiheutti viiltävää kipua. Ratsastustunteja täytyi taas jättää väliin, sillä selkä ei vain sallinut ylimääräisyyksiä, kun pelkkä oleminenkin sattui. Olin ihan äärettömän hidas, enkä oikein avuksi muille poimijoille tai tilalle. Elämällä on kuitenkin tapana järjestyä, ja kun jouduin jäämään selän takia kotiin töistä, sain samana päivänä kutsun työhaastatteluun yhteen niistä kymmenistä työpaikoista, joihin olin kesän mittaan hakenut. Onnekseni sain heti haastattelussa tietää, että minut haluttaisiin palkata, ja otinkin paikan vastaan- niinpä heinäkuun puolenvälin tienoilla oli jälleen yksi ensimmäinen työpäivä, tällä kertaa Kuopion postikeskuksella. Ja siellä työskentelen edelleen, virallinen nimikkeeni on logistiikka-alan työntekijä, ja tarkemmin postinlajittelija. Työpäiväni siis koostuvat joko kirjepostin manuaalilajittelusta, konelajittelusta tai selvittelystä, ja se on kyllä ihan mukavaa touhua- joskus vähän yksitoikkoista manuaalilajittelun puolella, eikä yövuorot kyllä todellakaan ole omia lemppareita, mutta kuitenkin ihan mielelläni minä näitä töitä teen :) Töitä minulla on 4-9h 4-5päivänä viikossa, eli olen osa-aikainen työntekijä. Pääosin teen kuitenkin vajaan kahdeksan tunnin vuoroja saatuani koulutuksen yhdelle automaattilajittelun koneista, joten tämä riittää tällä erää varsin hyvin, kunnes se "parempi suunnitelma" taas selviytyy. Ja edelleen, kuluneen vuoden jälkeen vain täytyy uskoa, että asiat järjestyvät kyllä- löydän varmasti vielä sen oman paikkani tässä maailmassa.

Turo syksyn viimeisillä kentällä pidetyillä estetunneilla.
Hevonen laukkaa hyvin ylämäkeen, jospa kuskikin olisi vielä
joskus hevosensa kanssa samaan suuntaan, eikä putkeltaisi perusistunnassa... :D

Syksy 2020

Niinpä päästään nykyhetkeen- olen elokuusta asti käynyt kahdella viikkotunnilla Vanhamäellä, tiistaisin ja keskiviikkoisin. Olen päässyt taas säännöllisesti hyppäämään ja ratsastamaan myös erilaisia hevosia, mm. koeajamaan Mamman, Göön ja Tarmon ihan ensimmäistä kertaa, ja hitsi ne oli kaikki aivan huippuja! Ollaan Turon kanssa kehitytty esteillä ihan hirveästi, koulussa ollaan ehkä otettu vähän takapakkia, mutta jaksan iloita kyllä aivan älyttömästi siitä, miten helpolta esteet Turon kanssa tuntuvatkaan. <3 Ja sehän se olikin tavallaan se ensimmäinen etappi, että esteratsastus olisi taas kivaa ja mukavaa sen jälkeen, kun sitä vitosrataa itkua tihrustaen yritettiin treenata, treenata ja treenata. Ja niinhän siinä on käynyt, kun tulen (pääosin) ihan mukisematta jopa 95cm tehtäviä! En siis yksittäisiä esteitä, vaan ihan tehtäviä! Ja vakavasti harkitsin jopa starttaavani 90cm Turon kanssa, mutta sitten tuli korona ja sotki sen suunnitelman. Niinpä kisakausi 2020 sisälsi meidän kohdalta pyöreät nolla starttia, mutta toivotaan parempaa onnea ensi vuodelle! Ja ainahan lisätreenit ovat hyvästä. Elättelen edelleen toiveita kenttästartista tai maastoestestartista, ja Turon kanssa se on mahdollista- onneksi on Vanhamäki, Jaana ja Cellu <3 Ja Rauhalahdessakin pääsin käymään syksyn mittaan tosi paljon, ja ratsastin paljon Pillerillä, oli aivan ihanaa ja Palleroinenkin taas muistaa, kuka olinkaan! Koeajoin myös ensimmäistä kertaa uusia asukkeja, kun Ara ja Toro eksyivät ratsuiksi, Toro oli ehkä omasta mielestä vähän kivempi, kuin Ara, mutta ei Arakaan huono ollut :) Tässä asiassa on ehkä myös muistettava, että mitä isompi hevonen, niin sitä enemmän sillä on automaattisesti pisteitä minun silmissäni, kuin pienemmillä hevosilla ja poneilla, joten ihan yhtä kivoja nämä kaksi taitaisivat olla, jos olisivat samankokoisia keskenään, hehe!

Syksyynkin mahtui kuitenkin yksi hieman synkempi hetki, kun tieto Vanhamäki Säätiön hallituksen päätöksestä lopettaa tallitoiminta tuli julki. Oli aivan kamalaa miettiä, mitä teen ilman Vanhista, ilman Turoa, ilman kaikkia kavereita, jotka olen Vanhamäeltä saanut? Juuri kun tuntui, että kaikki alkoi olla hyvin kohdillaan, treenattiin ja katseltiin kisoja... Tuntui, että kaikki kaatui taas nurin. Onneksi tuo epätietoisuuden vaihe ei lopulta kestänyt kovin kauaa, ja Vanhamäelle löytyi jatkaja- Keiteleen Wanhan Koulun Tallin yrittäjä osti myöskin Vanhamäen, ja näinpä tallin nimi muuttuu 01.01.2021 Wanhamäen talliksi. Mikään muu ei sitten oikeastaan muutukaan, samat hevoset ja samat opettajat säilyvät remmissä mukana. Ratkaisu on mitä parhain mahdollinen, olen niin kiitollinen tälle yrittäjälle, että hän lähti mukaan- ja tiedän, että kiitollisia ovat myöskin joka ainoa Vanhamäellä koskaan käynyt ihminen, sillä niin ison loven olisi toiminnan lopettaminen jättänyt koko Suonenjokeen.

Mitä seuraavaksi?

Seuraavaksi... No, ensinnäkin tottakai pyrin pysymään vakiotunneilla useamman kerran viikossa jatkossakin Vanhamäellä. Siihen leivän nurkkaan kun on päässyt kiinni, niin irti en kyllä hevillä päästä! Olisi tarkoitus mahdollisesti löytää joko opiskelupaikka, tai sitten se "the työpaikka"- ollapa ihminen edelleen Vanhamäellä töissä, siellä olin niin onnellinen, kuin ihminen vain elämässään voi olla. Vaikka pidänkin nykyisestä työpaikasta, ja se on ns. "helppoa rahaa", jos nyt vertaa esimerkiksi siihen hevosalan työntekoon, niin ei se kuitenkaan ole sellainen loppuelämän, tai edes seuraavan vuoden kattava suunnitelma. Minulle tosi tärkeää on se intohimo sitä omaa työtä kohtaan, eikä mikään ole sitä intohimoa palavammin herättänyt, kuin hevoset ja niiden hoitaminen, sekä tuntienpito. Mutta samaan hengenvetoon myönnän, että hevosalalle hakeutuminen tuntuu myös pelottavalta ja herättää paljon epävarmoja ajatuksia, minkä takia olenkin ollut aivan muissa hommissa. Hieman myöhemmin sitten pitäisi löytää oma asunto, sillä nythän asun vanhempieni luona palkkani ollessa hieman kehno vuokranmaksua ajatellen, säästäväinen kun olen ja tilaa kotona on. Suonenjoelta saisi kyllä hirmu halpoja vuokrakämppiä, mutta sitten pitäisi ehkä löytää työpaikkakin lähempää Suonenjokea, koska bensaa kuluu ihan tuhottomasti jos joka päivä ajelee Kuopioon! Autohan minulla on ollut käytössä "vuokralla" rakkaalta veljeltäni jo vuoden verran, Veleho Volovo on kuljettanut luotettavasti ja sen takiahan olen pystynyt käymään myös Suonenjoella. Elämä kuitenkin toimii nykyiselläänkin ihan mainiosti, joten sinänsä kiirettä seuraavalle askeleelle ei ole- eikä se haittaa mitään! :) Mieluummin olen täysin varma siitä seuraavasta liikkeestä, kuin teen kiireellä jälleen yhden virhearvioinnin.

Hän <3
(C) Johanna
Huh, olihan siinä tapahtumia kerrakseen. Kerrotaan ratsastuksista tarkemmin sitten toisessa postauksessa, mutta tässä syitä hiljaisuuteen raa'an rehellisesti. Toivottavasti tämä selittää, mitä tässä nyt on tapahtunut, ja on helpompi taas seurata meidän arkea, kun tiedätte, missä mennään! :) On vain todettava, että onneksi kaikki on nyt taas hyvin- kiitos ystäville, kiitos hevosille. <3

Onko vuosi 2020 ollut Sinulle raskas?

Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Muistathan hyvät käytöstavat jättäessäsi kommentin.
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!