maanantai 16. marraskuuta 2020

#1 Trust is about us 2.0!

Tervetuloa!

Olen Siiri, 24-vuotias hevosharrastaja, koulutukseltani myöskin ratsastuksenohjaaja vuosimallia 2019. Pidin tätä kyseistä hevosblogia aktiivisesti vuosina 2014-2017, mutta aloitettuani opiskelut aikaa ja jaksamista blogille ei enää ollutkaan ja postauksia tipahteli silloin tällöin- nyt puhaltavat kuitenkin uudet tuulet, ja halusin uuden kannettavan koneen innoittamana aloittaa blogin kirjoittamisen uudestaan. Pohdin pitkään, aloittaisinko kokonaan uudelta alustalta, vai jatkaisinko tätä vanhaa, ja lopulta totesin haluavani jatkaa tämän vanhan parissa- osa blogin sielua ehkä onkin se kasvutarina, jota tässä blogissa on seurattu. Trust is about us. Luottamus, minä ja Pilleri, tuo elämäni hevonen. Tämän blogin tarina nyt siis jatkukoon!

Vanhoja postauksia en piilota, enkä tule piilottamaan, mutta tietyllä tapaa aloitan alusta, kuten otsikostakin näkyy- Trust is about us 2.0, uusi aikakausi. Kaikki vanhoista julkaisuista eivät toimi enää kunnolla, sillä sisältöä on voinut poistua (kuvia/videoita) käyttäjätunnusten poistuttua, mutta tekstit ovat siellä tallessa tarinoineen. Minulle se oli tärkeää, sillä tänne blogiin on taltioituna suurin osa minun ja Pillerin taipaleesta, ja se on kallisarvoisin muisto, mitä minulla tulee koskaan olemaan Pillerin siirtyessä sateenkaarisillan tuollepuolen- toivon kuitenkin, että vielä ennen sitä kerkeän kirjoittaa muistiin monta muistoa lisää. Nyt blogissa on toki kyse jo paljon muustakin, kuin meistä kahdesta, mutta silti Pilleri on ja tulee aina olemaan se juuri, josta kaikki lähti kasvamaan. Kiitos siis P, kaikesta <3

 Valmistujaiskuvauksista Pillerin kanssa talvelta 2019!
(C) Johanna

Mitä tulet löytämään tästä blogista?

Blogin sisältökin tulee säilymään vanhoille tutuille lukijoille pääosin samana, eli blogin ehdoton päärakenne on tuntipostauksissa. Mutta intohimoisena tavoitteenani olisi julkaista erilaisia postauksia nimenomaan ammattini näkökulmasta, eli ratsastuksenohjaajana. Olen jo pitkään halunnut esimerkiksi julkaista erilaisia vinkkejä tehtävien suunnitteluun, niin itsenäiseen ratsastukseen, kuin tuntienkin pitäjille. Erilaisia näkökulmia, ja ehkä vähän uudenlaisia katsauksia tähän omaan harrastukseen! Rakastin ja rakastan edelleen suunnitella erilaisia tehtäviä, ja uskon kehittyväni myös itse jakaessani niitä muille, ja pohtiessani uusia harjoituksia. Toivon sydämeni pohjasta, että nämä postaukset sulautuvat hyvin muiden postausten joukkoon, eikä tavallaan syntyisi ristiriitaa niiden rakkaiden tuntipostausten, ja näiden erilaisten treenivinkkien välille. Samasta kynästä ne kuitenkin molemmat tulevat, joten jospa molemmilla olisi tilansa kukoistaa blogissa! Muistutan kuitenkin, ettei kyseessä ole mikään rautaisen ammattilaisen kirjoittama ultimaattinen totuus, vaan ideoin ja teen asioita vahvasti kokeilun, erehdyksen ja onnistumisen kautta. Olen tuntien pitäjänä hyvin innovatiivinen, ja sen tietävät myöskin oppilaat- he ovatkin kultaakin kalliimpia koekaniineita, kun testissä on uusi tehtävä tai harjoitus, joten iso kiitos heille myös tätä kautta, kun ryhtyvät kanssani tuumasta toimeen myös vähän eksoottisempien keksintöjen äärellä!

Kuka täällä blogin takana häärää? Mistä blogi kertoo?

Ennenkuin alat selata blogin postauksia, voit halutessasi tutustua blogin bannerin alta erilaisiin välilehtiin, joiden takaa paljastuu tarkempia kuvauksia sekä minusta, että blogissa seikkailevista kaviokkaista talleineen. Jos olet eksynyt blogiin esimerkiksi googlatessasi näitä talleja, joista blogissani kerron, löydät tekemäni lyhyet esittelyt tallien omilta välilehdiltä, ja samasta paikasta löydät myös tallien kaikki asukit esittelyineen! Tervetuloa tutustumaan :) 

Turo valmistujaiskuvissani syksyllä 2019 <3
(C) Emma Julkunen


Mistä aloitetaan?

No, täytyyhän se aina tällaisia markkinointilupauksia tehdä, joten:

- Tästä tämä lähtee taas, aivan normaalisti tuntipostauksien voimalla eteenpäin. Tai ainakin varmasti olisi paikallaan sellainen tilannekatsaus, että missä mennään? Muutamasta menneestä tunnista olisi kuitenkin sanottavaa ihan perinteisen postauksen verran, ja enhän vielä ole kerinnyt ollenkaan kertoa, miten Vanhamäellä on lähtenyt sujumaan, joten siitä täytyy tehdä jokin kooste ehdottomasti! Joten näistä lähdetään liikkeelle, jotta päästään sitten ajantasalle ja kertomaan niitä tuoreita tuntikuulumisia aina kun sellaisia on :)

- Aloitetaan oikein rytinällä joulukuun 1. päivänä, sillä blogi tekee näyttävän avauksen joulukalenterin muodossa! Heti alkuun siis luvassa paljon erikoispostauksia, sillä koronatilanne täällä Kuopion korkeudella on jälleen äitynyt kiihtymisvaiheeseen, jolloin Rauhalahden tunneista en saa materiaalia, sillä kuvaajat ja muut ylimääräiset henkilöt eivät saa tulla seuraamaan tunteja kontaktien minimoimiseksi, jonka lisäksi myös ratsastajien paikallaoloa rajataan niin, ettei tallilla lorvita ylimääräistä- ja se on hyvä, sillä teen mitä vain voidakseni osaltani säilyttää harrastustoiminnat pyörimässä. Vanhamäen tunnit taasen ovat vähän vaikeampia ikuistettavia siinä mielessä, että harvemmin kukaan pääsee kuvaamaan Suonenjoelle klo 15, kun on töitä, koulua tai muita hommia siihen aikaan, ja olen samalla tunnilla Ronjan ja Hillan kanssa, jotka muutoin varmaan voisivatkin ottaa muutaman videonpätkän tunnista, jos vain kerkeäisivät. Täytyy ehkä patentoida sellainen muiden kuvaaminen hevosen selästä käsin, niin saataisiin kaikki pidettyä heppasomeissa töhinät päällä?! Ei ihan joka kerta kuitenkaan kehtaisi opeakaan pyytää ottamaan videota :D Mutta kyllähän minulla on tähänkin saakka aina sillointällöin joku päässyt kuvaamaan ainakin ohimennen muutaman pätkän verran, joten varmasti myös tuoreita tuntikuulumisia tulee joulukalenterinkin aikana tai sen jälkeen, jos joulukalenteria julkaisen jokaisena päivänä!

- Aiemmin kuukauden erikoispostaus oli kuukauden suosikit, mutta tällä kertaa ajattelin tuoda hieman vaihtelevuutta ja kertoa jokatoisella kerralla kuukauden treenin, ja jokatoisena tuutista tulevat vanhat tutut kuukauden suosikit vaihtuvine aiheineen! Kuukauden erikoispostaukset alkavat siis sitten joulukuussa, kun listataan marraskuun parhaita paloja yhteen! :)

Niin paljon kerrottavaa, etten malta odottaa!

Miltä kuulostaa? Minä ainakin olen aivan superinnoissani ja nyt kun konekin on viimeisen päälle näitä hommia varten suunniteltu, niin johan alkaa lyyti kirjoittaa! Vaikka kirjoittaisin mielelläni vaikka heti seuraavat viisi postausta, täytyy kuitenkin käydä välissä töissäkin, joten jatketaan taas myöhemmin- ja huomenna minulla onkin myös ensimmäinen ratsastustunti kahden viikon tauon jälkeen, jahuu!

Tervetuloa vielä kerran, olet sitten uusi lukija tai jo tuttu vuosien takaa, toivottavasti viihdyt meidän mukana!

Minkälaisia postauksia toivoisit näkeväsi joulukalenterissa?

Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Muistathan hyvät käytöstavat jättäessäsi kommentin.
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!