perjantai 21. syyskuuta 2018

Ei joudu tekemään ylimääräisiä toistoja, kun tekee hyvin!

Moi!
Olen ihan jäljessä kyllä kaikesta mahdollisesta täällä blogin puolella, mutta puhutaan nyt seuraavaksi kuitenkin pappaponi Lucaksesta estetunnilla! Menin tosiaan viime perjantaina kaikkien odotusten vastaisesti Lucaksella, mutta edellisestä kerrasta olikin jo kulunut sen verran vuosia, että olihan se aikakin jo :) Silloin aikoinaan, kun Lucaksella hyppäsin paljon, oikeasti pidin tästä ponista ja ei minua sen kanssa jännittänyt yhtään sen enempää, kuin Pillerin tai Rasmuksenkaan. Jos haluaa lueskella meidän menosta aktiivitreenin aikaan, klikkaa tästä! Mutta täytyy myöntää, että ennen tuntia olin vähän kauhuissani, sillä Lucas ei enää suorita isompia esteitä vanhuutensa takia- ei sillä, etteikö ponilla ponnua ja tekniikkaa riittäisi, mutta se alkaa kuitenkin olla jo ihan oikea vanhus ja väsynyt. Lucas nautiskelee elämästään, ja olin ihan varma, ettei sitä huvita yhtään ja ei päästä mistään yhtään pikkupystyä isommasta yli, mutta väärässä olin! Olihan se poni aika tahmea, mutta oli se ihan liekeissä!
Kuvitetaan tämä postaus vanhoilla kuvilla, kun tältä tunnilta on vain videoita :)
(C) Johanna
Tuntia varten rakensimme maneesiin simppelin tehtävän kolmella esteellä, pituushalkaisijalle apupuomi-ristikko, josta kaarevat linjat kahdelle pystylle pituushalkaisijan molemmin puolin. Olin niin iloinen kuullessani, että tänään tultaisiin ravilähestymisellä, koska laukkalähestymiset ei tahmean ponin kanssa ole kovin kivoja, kun täytyy viimeiseen asti rutistaa ponia vain etenemään. Alkuverryttelyssä sain käskyksi ottaa pääasiassa pelkkää laukkaa, ja kokeilla ponin kykyä mennä hitaampaa siinä rallittelun lomassa. Ihan aluksi pyysin Lucasta vain ja ainoastaan eteen, en tuntumalle, en taaksepäin, vaan eteenpäin. Lucas syttyikin siitä ihan hyvin, ja kohta pystyin aavistuksen hidastamaan lyhyille sivuille, ja päästämään taas eteenpäin pitkille. Tein myös muutamia uusia nostoja, ja ponihan nostikin jo sitten herättyään ensimmäisellä yrittämällä, eikä kahdenkymmenen pohjeavun jälkeen! Annan vanhalle ponille kyllä myös paljon anteeksi, eihän siltä voi vaatia ihmeitä heti alusta alkaen- ja onneksi pidettiinkin pyydetyt asiat yksinkertaisina ja ponille helppoina, niin Lucas pysyi aika hyväntuulisena ja hyväksyi annetut avut :)
(C) Johanna
Verryttelyhypyt aloitettiin tulemalla pelkkää ristikkoa apupuomeineen ravissa, jatkaen suoraan pitkin pituushalkaisijaa ja kääntymällä L-päädyssä siihen suuntaan, mikä laukka meillä oli. Lucas teki oikein mahtavia hyppyjä, ja vaikka kerran olikin toinen laukka, kuin mitä olin luullut, teki Lucas tosi hyvää työtä ja eteni ihan hyvin tehtävälle (tosin hyytyi vähän sen jälkeen :D). Aika pian lisättiin tehtävään toinen pystyistä, eli nyt tultaisiin ristikon jälkeen oikeassa laukassa pystylle, ja vaihdettaisiin taas laukkaa jatkaessamme kohti uraa vasemmalle. Lucas oli edelleen ihan super, vaikka se hakeutuikin ristikolle melko voimakkaasti reunaan- sain sitä hyvin korjattua ja sehän jo ravasi ihan omin jaloin tehtävälle sisään kyselemättä yhtään, täytyykö edetä :) Hyvin Lucas malttoi lähelle esteitä, eikä roiskinut kaukaa, fiksu poni! Vähän sen hyppytyyli tuotti kuskille vaikeuksia, ei sillä, että Lucaksella olisi huono tekniikka, vaan sillä, että sen hitaahko hyppy on melko erilainen, kuin Champin nopea räjähtävyys- välillä lentelin ihan minne sattuu siellä satulassa, mutta onneksi konkariponi ei ottanut itseensä ja kuljetti kuskia kuin kukkaa kämmenellä esteeltä toiselle :)

Vaihdettiin vielä tehtävää niin, että tultiin ristikolta vasemmalle pystylle, ja jatkettiin oikealle. Lucas oli edelleen oikein mainio, mutta suuntaeron valitettavasti huomaa heti- Lucasin vahvempi suunta on vasen kierros, joten esteen jälkeen meinasi vähän vauhti kuolla, vaikka yritin kannustaa Lucasta reippaasti eteenpäin. Lucas alkaa olla jo vähän siinä vaiheessa tuossa etenemisessään, ettei se enää välitä raipasta, vielä vähemmän pohkeesta, ja se puksuttaa menemään sitä vauhtia, kun itse valitsee. Kannuksia en kuitenkaan halunnut laittaa, kun ei nyt oltu niin vakavissaan treenissä, kunhan hyvänmielen hyppyjä vanhalle herralle, niin annetaan nyt vanhalle ponille anteeksi pieni tahmaisuus askelluksessa :) Viimeisenä päivän tehtävänä oli hypätä kaikki kolme estettä, ristikolta vasemmalle pystylle, ja siltä vielä hieman isommaksi nostetulle oikealla puolella olleelle esteelle. Minua vähän hirvitti, kun este oli jo melko meille ratsukkona, ja se tulisi nimenomaan siitä meidän heikommasta laukasta, eli kovin kovaa en esteelle tulisi etenemään- ettei vain tulisi stoppia? Rohkeasti me kuitenkin lähdettiin yrittämään, ja vaikka Lucaksen hyppy tuolle isommalle esteelle oli vähän kummallinen lähelle tulleesta paikasta johtuen, teki Lucas ihan superhyvää työtä laukanvaihtojen kanssa ja kyllähän se kultaisesti hyppäsi, vaikka paikka oli huono <3 Rehti poni, ihana!
Me posetetaan aina, kun voidaan!
(C) Anni
Sitten olikin jo loppuverryttelyjen aika, vaikka juuri meille tuli melko vähän suorituksia- mutta minkäs teet, kun poni vaihtoi laukat ja teki pyydetyt tehtävät niin hyvin, ettei opettaja pyytänyt meitä uusintakierroksille! Vähänhän se toisaalta harmitti, ettei päässyt hyppäämään niin paljon kuin muut, mutta toisaalta olen tosi iloinen, että pappaponi pääsi nyt vähän kevyemmällä tästä tunnista, kun olenhan minä sille jo aika painava lasti ja hyppyhommat Lucakselle vain mielenvirkistystä :) Pappaponi oli vain niin esimerkillinen! Ei kuskin huippusuorituksia, mutta oli kyllä mukavaa mennä Uljaalla Mustalla vielä- näistä hetkistä täytyy nauttia <3

Mitä olet mieltä- pitääkö "vanhassa vara parempi" paikkaansa Lucaksen kohdalla?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

Koitin nyt antaa videon kertoa meidän menosta enemmän, mitä tykkäsitte vähän vähemmän tekstiä sisältäneestä postauksesta, vai onko ne pitkät hörinät juuri ne tämän blogin juoni? Seuraavassa ratsastuspostauksessa kyllä höpöttelen sitten taas ihan entiseen malliin- kirjoitellaanko Pilleristä, vai Champista?
XOXO,
Siiri

2 kommenttia:

  1. Kiva postausta ja kivasti menette pappareisen kanssa. Mielellään lukisin Pilleristä.

    VastaaPoista

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Kohteliaisuus ja rakentava kritiikki on mukavampaa kaikkien kannalta, kuin ilkeily ja mollaus! :)
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!