tiistai 27. maaliskuuta 2018

Tätä et tiennyt minusta!

Moi!
Normaalia postausvirtaa tällä kertaa elävöittämään viimeksi erittäin tykätty "tätä et tiennyt minusta"-tyyppinen postaus, jossa kerron 10 faktaa itsestäni ja 10 faktaa tällä kertaa myöskin Hingunniemestä. Idea postaukseen tuli Instagramiin toivotusta kyselystä, jossa seuraajat saavat arvuutella kahden vaihtoehdon välillä, kumpi pitää paikkaansa (tuo pieni tietovisa muuten pidetään tänään!)- vähän samalla idealla jatketaan, mutta enemmän blogipuolelle soveltuvalla tavalla. Postauksessa siis piilee sellainen pieni juju, että molemmissa "faktalistoissa" piileekin yksi tai jopa useampi valkea valhe :) Huijaa tai tule huijatuksi!

Tätä et tiennyt minusta...
(C) Aliisa?
1. Olen hypännyt 110cm pystyn.

2. Olen sijoittunut estekisoissa yhteensä viisi kertaa.

(C) Tia
3. Olen saanut stipendin YSAO:lta ansioituneesta koulutyöstä.

(C) Studio JSuvala
4. Olen tällä hetkellä koulun vanhin nuorisolinjaa käyvä oppilas.

(C) Johanna
5. Olen ratsastanut Hingunniemessä vasta 12 eri hevosella.

6. Olen ratsastanut kaikilla Rauhalahdessa tällä hetkellä asuvilla hevosilla.

(C) Aliisa
7. En koskaan hypännyt Tahkolla kuin Valessalla, Kidillä, Laavalla, Sukalla ja Putella. Lisäksi ylitin kaksi kertaa pienen ristikon Sorayalla ;)

(C) Johanna
8. Kärsin estekammosta.

(C) Assi
9. Minut palkittiin ahkerasta passihoitojen tekemisestä lahjakortilla.

10. Olen ajanut vasta seitsemällä hevosella Hingunniemessä.


Tätä et tiennyt Hingunniemestä...
1. Täällä tuulee. Joka päivä ja ihan liian kovaa.

2. Hingunniemestä on lähtenyt omien opiskelujeni aikana neljä hevosta, mutta niiden tilalle on tullut viisi uutta hevosta.

3. Hingunniemen vanhin opetushevonen on jo 23-vuotias.

4. Hingunniemessä asustaa tällä hetkellä täsmälleen 57 hevosta.

(C) Ilona/Johanna
5. Hingunniemessä pidettiin vielä kymmenisen vuotta takaperin kansallisia kenttäkilpailuja- nykyään nuo upeat isot esteet ovat lahonneet ja niitä ei enää hypätä.

(C) Pinja
6. Koulussamme on nuorisolinjalla vain kolme poikaa.

7. Hingunniemessä on vain neljä teoriatuntien pitoon sopivaa luokkatilaa.

8. Koulun nimissä ei ole yhtäkään ponia, vaan kaikki ovat hevoskokoisia.

9. Niin ratsu- kuin ravitallistakin löytyy erittäin nimekkäillä suvuilla varustettuja hevosia, ja karsinatauluissa näkee mm. nimiä Couleur Rubin, Andover Hall ja Lupicor.

10. Suurin osa ravitallin asukeista on suomenhevosia.

Aavistatko heti, mikä on puppua? Toivottavasti tehtävä ei ole liian helppo!

Arvaa, mikä on palturia!
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

Minä jatkan nyt islanninhevosesta kertovan esitelmäni tekoa, kun kerkesin tämän postauksen tässä koulunpenkillä raapustella tunnin tehtävien lomassa ;) Seuraavalla kerralla sitten niitä esteitä, minun täytyy vain keksiä keino saada jokin mikrofoni toimimaan tai lainata kaverilta- hankala tehdä ääniraidallista videota, kun mikit ovat mykkänä...
Aurinkoista tiistaita kaikille! :)
XOXO,
Siiri

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Hevosen ehdoilla

Heippa!
Nyt parin estepostauksen jälkeen on hyvä palata vähän koulutreenienkin pariin, tällä kertaa ajankohtana koulukisoja edeltänyt perjantain tunti Pillerillä. Tunnilla oli kuvaaja mukana ja lopputulemana onkin vartin verran materiaalia, joka on nyt kokonaisuudessaan tässä teille näkyvillä- videolla kuuluu opettajan kommentteja ja ohjeita, joten kannattaa katsoa äänet päällä! Videolla näkyy tosiaan paljon toistoja, paljon samanlaisia suorituksia, mutta en halunnut karsia mitään siitäkään huolimatta. Koitan pitää tämän tekstilöpinän melko tiiviinä, koska videolla näkyy menoa niin paljon, ja koitan kertoa lähinnä niitä omia fiiliksiä meidän menosta ja miten tehtävät omasta mielestä sujui :)
Postausta kuvittamassa kuvia vanhoilta ilman satulaa köpöteltyiltä tunneilta,
kun tältä tunnilta on olemassa vain videoita :)
Tunnin aiheena oli loiva kiemuraura (HeB K.N Special radalta) ja keskiympyrä (HeC EB Special radalta), ja tarkoitus oli lähteä ihan tosissaan viimeistelemään fiiliksiä kisoihin, mutta lopputulemana olikin lähteä maneesiin ilman penkkiä ponin selässä- Pilleri oli poikkeuksellisen äkäinen vatsanalusta harjatessa ja muutenkin koskiessa, joten kävin opettajalle asiasta sanomassa ja kysyin, vaihdetaanko hevonen vai lähdetäänkö ilman penkkiä. Kun Pilleri tunnilla pidettiin mukana totesin, että satula jää meiltä talliin, kun arka kohta tuntuu olevan juurikin satulavyön kohdalla, enkä missään nimessä haluaisi Pilleriä kiusata edes pehmosatulan vertaa. Sovittiin siis, että lähden ilman penkkiä ja jos Pilleri käyttäytyy normaalista poikkeavalla tavalla vielä tunnillakin, ei se lähde enää seuraavalle tunnille. No, ihan normaalia ratsastustahan se on myös ilman satulaa, joten mikäpä tässä, tunnille vain ja koulukisat kiikariin!
Kerran oli kylmä, niin sai olla kunnon Michelin-ukkona selässä :D
Tunti aloitettiin tekemällä kymmenen metrin voltteja käynnissä jokaiseen kulmaan ja halutessa pitkien sivujen keskelle. Pilleri oli ensin vähän vastahakoinen, mutta rauhoittui sitten tuntumalle hyvin ja taipui pätkiä rehellisesti ihan molempiin suuntiin, vaikka sillä onkin se paha tapa keikauttaa vain korvat ulospäin ja turpa taivutuksen suuntaan oikealle taivuttaessa. Käynti oli kuitenkin ehkä aavistuksen epäaktiivista ajoittain, vaikka etenikin hyvin, ja olisin voinut vaatia sen takaosaa jo alkutunnista paremmin töihin, mutta toisaalta ihan hyvä startti tuntiin, hyvä fiilis oli lähteä ravityöskentelyyn- turha Pillerin kimppuun on heti hyökätä, vaan sen rauhallisuus on pelkkää plussaa :)
(C) Ilona
Ravissa aloitettiin heti tulemaan loivaa kiemurauraa S-puolen pitkälle sivulle, ja R-puolen pitkällä sivulla työstettiin vasta-asetusta. Pilleriltä katosi kyllä se käynnissä saavutettu kiva muoto ihan jonnekin muualle, mutta se liikkui muuten hyvin ja mielellään eteenpäin. Olikin kiva huomata, miten iloisesti se liikkui eteenpäin, ja uhkakuva mahdollisesta ähkystä hälveni mielestä huomattavasti :) Luulen muodon kadotuksen johtuvan lähinnä siitä, että ravissa istuminen on huomattavasti hankalampaa, kuin käynnissä, joten ohjastuntuma alkoi heilua ja oma istunta ei ollut enää yhtä vakaasti Pillerin ympärillä. Vasta-asetuksessa se alkoi myös vähän tehdä sitä päänsä vinoon heittämistä, mutta pätkiä sekin onnistui hyvin ja ennen kaikkea Pilleri säilytti saman tahdin tehdessään näitä eri tehtäviä, mikä olikin ihan ykköstavoite- ei kuumahdeta, ei olla kuin täi tervassa, vaan pyritään pysymään samassa tahdissa tehtävien läpi. Pilleri pysyikin tosi hienosti rauhallisena ja suoritti tehtäviä juuri niinkui minä pyysin :)
 
Suunnanvaihto, ja jatkettiin samalla tavalla toiseen suuntaan, mutta vaihdettiin tehtävien paikkaa: loiva kiemuraura tulisi nyt R-puolen pitkälle sivulle, ja vasta-asetus toiselle pitkälle sivulle. Nyt työskenneltiin siihen Pillerin parempaan suuntaan, mutta kuskilla alkoi jo melko pitkän ravityöskentelyn myötä kunto olla heikossa hapessa, ja en jaksanut enää sitäkään vähää istua ravia, mitä olin alkutunnista jaksanut. Pilleri alkoi vähän liirailla reiteillä, oikoa kulmia ja välillä oli havaittavissa myös pientä kiihdyttelyä esimerkiksi loivalle kiemurauralle lähdettäessä, mutta kun vaan itse koitin jaksaa kertoa hevoselle mitä ollaan tekemässä ja mitä tullaan tekemään (=pitää sen kiinnostuneena tehtävästä), pysyi maltti ravissa ihan hyvin ja tuli oikein hyviäkin pätkiä, joihin olen tosi tyytyväinen! Eritoten tosin huomaan, että kädet jähmettyvät hartiosta niille sijoilleen, ja siksi jousto katoaa ja ohjastuntuma hevosen suuhun ei ole tasainen, mikä varmasti osaltaan lietsoi Pilleriä apujen vastustamiseen. Joskus vähän naurattaa katsoa näin jälkikäteen tuota omaa puuhailua, kun vaikka opettaja käskee tekemään asian x, ei mitään tapahdu- tämän tunnin murheenkryyni olivat jatkuvasti irti kyljistä lepattavat kyynerpäät, kieltämättä! Ihan vihoviimeinen juttu oli se, kun Lotta pyysi enemmän ravia, ja minä olin jo ihan loppu- rankkaa tuo ratsastus :D Onneksi tähän väliin tuli kuitenkin välikäynnit, ja kuski sai hetken hengähtää.
(C) Ilona
Seuraavaksi aloimme työstää laukkaa keskiympyrällä, aloittaen siirtymällä raviin kulman jälkeen, nostamalla laukan joko S tai R-kirjaimesta, eli pitkän sivun keskeltä, ja laukkaamalla koko keskiympyrän. Puolikasta ympyrää ei saanut ratsastaa, eikä myöskään kahta peräkkäin, vaan vain yhden kerrallaan. Siirtymä takaisin raviin oli tehtävä täsmällisesti kirjaimessa, ja ravia piti jatkaa vielä hetki, jotta ehti pois takaa tulevan tieltä, jonka jälkeen taas käveli kohti seuraavaa raviinsiirtymistä ja laukannostoa. Erityistä huomiota kiinnitimme reitin symmetrisyyteen, eli se 10 metriä oli jäätävä sekä C-, että L-päätyihin, jotta ympyrä olisi 20m halkaisijaltaan, ja tottakai käytiin uralla asti toiselle pitkälle sivulle tultaessa. Tehtävä kuulostaa tosi helpolta, mutta ei se olekaan ollenkaan niin helppoa hahmottaa etäisyyksiä, varsinkin kun itse liikkuu koko ajan- ympyrä olikin siis välillä vähän turhan lättänä, mutta noin kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen näihin keskiympyröihin, mitä tehtiin. Oikeassa kierroksessa Pillerin laukka jäi jotenkin vaisuksi ja se oli edestä tosi pitkänä, en itse uskaltanut sitä ehkä ihan niin paljon ratsastaa eteenpäin saatika kohti ohjaa, mutta vasen laukka oli tosi mahtipontista ja hienosti pyörivää! Välillä askeleessa oli niin paljon voimaa, että istuminen meni enemmän pomppimiseksi laukassakin, mikä on kyllä aika epänormaalia Pilleriä :D Nostot oli välillä aika säälittäviä, kun Pilleri alkoi kiihdyttää ravia, ja minulle jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ottaa harjasta kiinni toisella kädellä hieman ennen nostoa, jolloin tuntuma katosi hetkellisesti, ja Pilleri pääsi ns. loikkaamaan laukkaan siistin noston sijaan. Mutta vaikka kaikenlaisia lapsuksia tässä laukassa tapahtuikin, liikkui Pilleri hyvällä asenteella ja oli melko kuuliainen (kuitenkin raviinsiirtymiset tuli siinä missä piti, vaikka laukkaaminen olikin taas tosi kivaa Pillerin mielestä), joten missään tapauksessa en voi sanoa olevani pettynyt laukkatyöskentelyyn :)
(C) Ilona
Laukkaamisen jälkeen otettiin loppuravit, ja Pilleri oli kyllä tosi hieno vasempaan! Se tuntui nauttivan olostaan ja tykkäsi tehdä töitä, pöristeli ja pärski menemään tyytyväisen tuntuisena. En meinaa uskoa silmiäni, miten hyvälle Pilleri näyttää tuohon sen kehnompaan vasempaan kierrokseen- ehkä se aikookin tasoittaa suuntaeronsa, hurja ajatus..! Tällä kertaa se oli kyllä jostain syystä tosi hyvä vasemmalle, mutta ihan jotain muuta oikealle, vaikka normaalisti suunnat menee juuri toisinpäin. Mutta, välillä näinkin, hieno Pilleripallero! :)

Milloin Sinä olet viimeksi mennyt ilman satulaa?
Miten usein ratsastat ilman satulaa?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)
Sunnuntaina koittaa estekisat! Me Pillerin kanssa startataan 70cm ja 80cm :)
Tämä oli sitten tämmöinen yritys pitää teksti tiiviinä, hehe... No, mutta mitäpä sitä säästelemään, jos kerrottavaa on! Seuraava postaus onkin sitten varmaan taas estepostaus, kunhan pääsen takaisin muistikortin luokse ja pääsen siirtämään videot koneelle- kirjoittelemisiin siis! :)
XOXO,
Siiri

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Älä tuudittaudu tyytyväisyyteen

Moi!
Jatketaan edelleen vähän pienempien esteiden parissa, tällä kertaa mentiinkin ulkona esteitä pitkästä aikaa. Olikin ensimmäinen kerta, kun minä hyppäsin lumihangessa esteitä, mutta kun maneesissa oli liikaa pölyä ilmassa kuivien pakkasilmojen takia, niin kaikki tunnit menivät ulkona. Ja olihan hepoistakin kiva mennä ulkona, kun ei ollut mikään hirmupakkanen! :)
Tuntia varten raahattiin maneesista kentälle tarpeet kahteen esteeseen, yhteen okseriin ja yhteen pystyyn, jotka rakennettiin omille pitkille sivuilleen ihan yksittäisiksi tehtäviksi. Oltiinkin sitten vähän myöhässä, kun tajuttiin 5min ennen tunnin alkua, että hei, me mennäänkin kentällä, eikä siellä ole esteitä, mutta onneksi hevoset oli siinä vaiheessa jo kaikilla valmiita. Esteet pystyyt ja kentälle mars vain!
Videolle kun ei kaikkea tallentunut, niin kerron nyt videolle tueksi kuitenkin tunnista joitain pääkohtia. Tunti aloitettiin ravissa ylittäen yksittäistä puomia laitumen päädyssä, josta näkyykin yksi toisto videolla. Pilleri vähän kopisteli puomia useampaan otteeseen, ja minulle tuli mieleen, että ehkä se ei ihan hahmota sitä muhkuraisesta lumesta. Puomin päälle Pilleri ei kuitenkaan astunut kertaakaan, joten ihan turvallisin mielin me sitä yliteltiin :) Pian lisättiin alkulämmittelyyn myös laukkaa, ja nostettiin puomin ylityksen jälkeen laukka, laukattiin toiseen päätyyn, ja tultiin siellä olleet siniset innarivälillä olleet puomit laukassa. Pieni reitti puomeille hieman hirvitti, mutta Pillerillä puri hokit hyvin kenttään ja se pysyi hyvin tasapainossa pienemmälläkin reitillä. Laukkapuomeilla se oli jollain lailla ketterämpi, kuin ravissa tullessa, mutta ehkä se on vain tuota estehevosen luonnetta se ;)
Alkuverryttelyä jatkettiin vielä hetki vaihtamalla tehtäväksi tulla laukassa punainen yksittäinen puomi, ja ravissa siniset puomit. Pilleri teki nyt paljon paremmin jo sitä punaistakin puomia, eikä aiemmin mainittuja hahmotusongelmia enää tuntunut olevan, vaan se ylitti puomin joka kerta puhtaasti ja kerran jopa vähän loikaten :D Oli varmaankin kivaa! Ravissa saatiin tähdätä sinisille puomeille aika ulkolaitaan, jotta Pilleri ei kopsutellut, mutta kun sain reitin vain kuntoon niin Pilleri tuli kyllä tosi hyvin :)

Pienen kävelytauon jälkeen tultiin sitten hyppyjä. Aloitettiin tulemalla videollakin näkyvällä tavalla ristikolta pystylle läpi tehtävän laukaten, tavoitteena tuoda hevoset lähelle esteitä ja rauhallisessa rytmissä. Roiskimaan ei saanut tällä kertaa lähteä, mutta Pilleri yllätti kyllä positiivisesti rauhallisuudellaan! Kaikki kolme suoritusta tällä tehtävällä oli tosi hyviä, tasaisia ja melko identtisiä, ja tuli tosi hyvä fiilis, kun Pilleri toimi niin hyvin- tästä se juontaa tuo postauksen otsikko, tässä vaiheessa minä upottauduin hevosen helppouteen ja olin niin tyytyväinen meihin, että taisin lopettaa ratsastamisen.
Tyytyväisyys keskeyttää kehityksen- niin meidän kengityspajan seinällä lukee!
Seuraava tehtävä oli tulla pelkkää pystyä isolla keskiympyrällä. Pilleriä alkoi tässä vaiheessa vähän kuumuttaa enemmän, ja vaikka ensimmäinen lähestyminen ja hyppy sujuivat ihan okei, tuli seuraavalla kerralla ongelmia. Pilleri alkaa aina ärsyyntyessään/innostuessaan painaa kädelle ja puree kuolaimeen kiinni. Se on aina se vaihe, mihin en saisi Pilleriä koskaan päästää- koska kun se aloittaa painamisen ja vain pitenee kohti esteitä etupainoisena, tulee hyppäämisestä tosi hankalaa (jopa vaarallista) ja sitä on vaikea saada enää rehelliselle kuolaintuntumalle. No, minähän lähdin nostamaan Pillerin päätä reiluilla pidätteillä ulko-ohjasta, ja ponihan teki johtopäätöksen siirtyä raville! Ei ole kyllä kovin usein käynyt näin, mutta kyllähän sitä ravissakin voi tulla esteelle, kuten tässä tapauksessa sitten näin parhaaksi tehdä. Esteen jälkeen tuli vielä väärä laukka, mutta tilanteen nollaus vain ja vasen laukka pyörimään, kohti uutta yritystä. Pilleri oli vähän hankala ratsastaa edestä, mutta koitin vain ratsastaa sitä jalalla kohti kevyttä ohjaa, jottei sille tulisi halua purra kuolaimeen enää, ja tehtävä sujuikin paremmin niin. Kerran Pilleri tiputti esteen vähän kaukaa lähteneen selättömän hypyn vuoksi, mutta se korjasi sen kyllä hienosti seuraavilla kerroilla ja teki hyvät, tarkat hypyt, ja ansaitsi isot kehut petrauksestaan :)
Hypyt olikin sitten siinä, ja käytiin vähän välikäynneillä viereisellä kentällä lumihangessa sillä aikaa, kun seuraava tunti saapui kentälle. Pilleri sai hangessa jonkun ihme paniikkikohtauksen ja meinasi keulia pystyyn astuessaan takasillaan hieman syvempään hankeen, ja se oli kyllä oudoin tilanne, mitä olen tämän hevosen kanssa tähän mennessä kokenut :D Koitin rauhoitella Pilleriä äänellä ja otin vain harjasta kiinni, etten itse muksahda alas, jos se siitä johonkin sujahtaa, mutta pian Pilleri rauhoittui (luuli varmaan putoavansa johonkin sapellihammastiikerin luolaan) ja jatkettiin hangessa rämpimistä pitkin aiemman hevosen tekemää polkua. Pilleri-raukka, kun joutuu aina näihin kamaliin tilanteisiin :D Kun toinen ryhmä oli päässyt kentälle, käytiin vielä ravaamassa pari kierrosta loppuverkaksi, jonka jälkeen siirryin itse kaartoon ja luovutin ratsuni seuraavalle ratsastajalle. Pilleri oli ihan hyvä ja melko irtonainen sitten loppuraveissa, hyvin toimi takaosa ja askeleessa oli sopivasti puhtia :) Kokonaisuudessaan olen tuntiin ihan tyytyväinen, mutta tottakai tuo pieni epäonnistuminen keskiympyrän hypyissä vähän harmittaa, kun Pilleri oli muuten toiminut niin hyvin. En kuitenkaan missään nimessä ole pettynyt tuntiin tai Pilleriin, mutta oli ehkä aikakin saada muistutus siitä, miten Pilleriä kuuluu ratsastaa, vaikka se olisi kuinka hyväntuntuinen- koskaan ei saa jäädä ratsastelemaan, vaan sitä täytyy jatkuvasti ratsastaa.

Oletko Sinä hypännyt lumikentillä tänä vuonna?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

Keväiset säät kukoistaa ainakin täällä Pohjois-Savossa, on ihanan aurinkoista ja valoisaa- ihanaa kevättä kaikille blogin seuraajille! :)<3 Olisipa vielä sillä sunnuntain tunnilla, kun se oli aina niin ihanan valoisaan aikaan, ai että näissä säissä olisi upeaa ratsastaa!
XOXO,
Siiri

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kato äiti, ilman käsiä!

I believe I can fly.. :D
Heippa!
Lupailin ratsastuspostausta, ja valitsin nyt ensimmäisenä uunista ulos tasapainoestetunnin- meillä oli ihan superhauskaa, ja pitkästä aikaa sitä tuntui siltä, että esteratsastuksesta nauttii entiseen malliin. Pilleri se on maailman paras piristys! Ensin minun piti mennä Masilla tämä kyseinen tunti, mutta Lotta sitten halusi vaihtaa minulle kuitenkin Pillerin, ja siitäkös minä riemastuin- esteet Hingunniemessä olivat menneet jo muutaman tunnin ajan vähän penkin alle, eli mikäpäs sen parempaa terapiaa kuin pieni estetuokio Pillerin kera! :) Tuntia varten rakensimme maneesiin korotetut ravipuomit (vain toisella puolella johde), yksittäisen pystyn diagonaalille, ja innaritehtävän toiselle pitkälle sivulle. Lotta kertoi, ettei Pilleri ole nyt hypännyt niin paljoa kuskien puutteen takia, mutta onhan tuota ennenkin pienen tauon jälkeen hypitty, joten hyvillä mielin kohti maneesia ja tasapainotuntia!
Kuvituskuvina  vanhoilta tunneilta muutamat kuvat :)
Aloitettiin tunti raviverryttelyllä, ja ruvettiin aika pian tulemaan tuota ravipuomirivistöä, kevyessä istunnassa. Pilleri tuli tehtävää kyllä tosi tasaisesti ja mietti tosi hienosti itse tarpeen vaatiessa, miten kavionsa järjestelee väleihin. Parin kerran jälkeen Lotta käski lyhentää jalustimia, ja niitä sitten kirittiin kaksi reikää lyhyemmäksi- alkuun tuntui tosi oudolle, ja jalkaa jopa vähän pakotti, mutta siinä sitten kun hetken ravaili, niin jalka alkoi tottua ja jalustin tuntuikin sitten paremmalta, kuin pidempi versio. Nyt minulla onkin hyvä muistisääntö, että mikä estejalustin oli sopiva: se, jolla polvi pysyy vielä juuri ja juuri satulan siiven sisällä ilman kantapään jännittämistä alaspäin, niin koitetaan nyt pitää sitten sitä kaikilla estetunneilla :) Puomeja myös korotettiin lisää, mutta kun kaikki hevoset rupesi sitten innoissaan säätämään jotain laukkaräpellystä puomien seassa, ja yksi hevonen meinasi vielä kaatuakin, niin laskettiin puomit takaisin alemmas turvallisuussyistä ja tultiin sitten erilaisia tasapainotehtäviä. Ravitehtävään lisättiin siis käsky nousta kevyeeseen istuntaan jo päätykirjaimessa (=C tai L, suunnasta riippuen), ja hevosen ravin tahtia koitettiin hallita kevyessäkin istunnassa ilman pidätteitä edestä. Pilleri toimi vieläkin tosi hyvin ja se teki kyllä duunia taas niin hyvällä ja avoimella asenteella, ei tästä hevosesta voi kuin tykätä! :)<3 Kun kaikilla sujui taas hyvin, sai tulla ilman käsiä tai yhdellä kädellä puomilinjaa, joka oli kyllä aika jännittävää kun en ollut moneen vuoteen tullut ilman käsiä yhtään mitään, mutta tottakai Pillerin kanssa uskalsin kokeilla- ja sehän sujui hyvin ja oli oikeasti aika hauskaa! :) Oma tasapaino pääsi yllättämään, minähän pysyin irti satulasta ilman tukea Pillerin harjasta!
Seuraavaksi siirryttiin tulemaan yksittäistä ristikkoa maneesin keskeltä, jota piti lähestyä kevyessä istunnassa ja suunnan muuttuessa oli toki tavoitteena myös vaihtaa laukka esteen päällä. Minusta on ihan tosi kummallista lähestyä esteitä kevyessä istunnassa, vaan olen aina oppinut istumaan sen kolme askelta ennen estettä raskaammin alas satulaan. Minulla siis riitti tekemistä jo sen istunnan miettimisen kanssa, niin se varsinainen laukanvaihto jäi sitten vähän vaiheeseen ja eihän se sitten vaihtunut. Mutta Pilleri teki kyllä tosi hyvän, rauhallisen suorituksen! Toisella kerralla Pilleri pääsi aika pitkäksi kohti estettä, ja pitäisihän se kuskin tietää, että Pilleri vaihtaa paremmin tullessaan lyhyenä lähelle, kuin pitkänä kauemmas. Mutta vielä kerran yritetään, ja nythän se vaihto sitten onnistui, kun sain Pillerin tulemaan lähelle estettä ja muistin siirtää myös uuden ulkopohkeen taaemmas :) Hieno P, sieltä se alkoi taas löytyä!

Innari olikin sitten meidän seuraava haaste, ja meille tuli käsky tulla ravilla sisään, koska muuten ei kuulemma tulla mahtumaan (ai kuka kerää muka kierroksia?). Ensimmäinen kerta tultiin ihan normaalisti, ja se meni hyvin, Pilleri pysyi rauhallisena ja teki hyvät, tasaiset hypyt. Seuraavaksi tultiin sitten jo ilman toista kättä, mikä meni ihan yhtä hyvin kuin edellinenkin kerta, ei Pilleri tuntunut olevan moksiskaan tuntuman muutoksista, vaikka vastalaukassa laskeutuikin. Kolmas kerta saatiin tulla ilman käsiä, ja vaikka lähestyessä Pilleri intoutui muutamalle laukka-askeleelle, malttoi se kuitenkin innarille tosi hyvin ja sain päästettyä ohjista irti jo ennen ensimmäistä estettä- tuo oli ehkä paras tunne ikinä <3 Pilleri oli superhyvä!
Ohjat roikkuen on hyvä olla :D
Se on sitä kultaisen keskitien etsimistä!
Tultiin vielä tunnin loppuun kaikki tehtävät putkeen, ja ravipuomeista oli koottu yksittäinen okseri, ja aloitettiin innarilla vasemmasta kierroksesta. Me tultiin taas ravilla sisään, ja innari sujui totutun tasaisesti. Vastalaukan vaihdoin ravin kautta pois, ja matka jatkui kohti pystyä, jolle tuli paikka aavistuksen kauas, mutta hyvin oltiin Pillerin kanssa tilanteen tasalla ja hyppy oli hyvä :) Vastalaukka se vain taas tuli kummittelemaan, kun en saanut johdettua oikeassa hetkessä, mutta näpsäkästihän me sekin taas vaihdettiin esteen jälkeen ja edessä enää okseri, jolle tuli hyvä hyppy! Kun oli vielä pieni hetki aikaa, päätettiin tulla okseri vähän korotettuna vielä kerran ihan yksittäisenä tehtävänä, ja sille tuli kyllä sitten päivän paras hyppy- hyvillä mielin loppuraveihin, kyllä Pilleri vaan on paras! <3
Pilleri pääsikin sitten talliin ja sai siellä palkaksi vadelmanamujaan mahan täydeltä (no ei oikeasti kuitenkaan), perusteellisen harjauksen ja pian ne iltaruoatkin saapuivat ponin nenän eteen. Pilleri vaikutti tyytyväiseltä ja hyväntuuliselta tunnin jälkeen, ja minä olin kyllä vähintään yhtä onnellinen :)
Meillä onkin ollut nyt oikein hyvä fiilis päällä treenissä kuin treenissä, ja olen tosi tyytyväinen Pillerin tekemiseen! En malta odottaa estekisoja, kyllä näillä fiiliksillä on hyvä lähteä kisailemaan! :)

Miten Sinä treenaat omaa tasapainoasi hevosen selässä?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

XOXO,
Siiri

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Pakkanen sysäsi heikkoon suoritukseen

Hieno P! <3
(C) Ida Tikkanen
Heippa!
Ratsastuspostauksia on jonossa vaikka miljoona, mutta ajattelin, että haluatte ihan eniten kuulla meidän koulukisastartista viikon takaa, ennen kuin kelaillaan arkisia este- ja koulutreenejä. Oltiin tosiaan Rauhalahdessa kisailemassa 25.helmikuuta, ja meidän luokkana oli helppo B K.N Special, mikä onkin jo tuttu luokka meille. Aiemmista starteista olen valikoinut meille vaikeimmiksi tehtäviksi lisätyn ravin, sekä laukasta käyntiin siirtymisen, joista toinen on kolmas esitettävä tehtävä koko ohjelmassa, ja toinen taasen lopputervehdystä edeltävä. Voltit, ympyrät sekä käynnin ja ravin väliset siirtymät Pilleri suorittaa rautaisella rutiinilla, eikä niissä ole yleensä ollut ongelmia, kun vain itse olen ollut kartalla ratsastamistani reiteistä. Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin yhtäkkiä tosi hankalaa ja suoritus oli sellaista kauniisti sanottuna tasaisen vauhdikasta tekemistä...
Pilleri se tykkäsi poseerata, kun oli laitettu niin viimeisen päälle hienoksi!
Ensi kisoissa on sitten oma edustushuopakin hopeakantteineen mukana menossa ;)
(C) Ida Tikkanen
Käynnissä koitin keksiä Pillerille paljon tekemistä: avoja, sulkuja, pohkeenväistöjä, ylitaivutuksia, vasta-asetuksia..
(C) Ida Tikkanen
(C) Ida Tikkanen
Nämä on ihan huikeita nämä Pillerin pörinäkuvat :D
(C) Ida Tikkanen
(C) Ida Tikkanen
"Siiri tuo taitaa syödä minut! Apua!"
(C) Johanna
Tallille mentiin hyvissä ajoin, ja edellinen luokka oli myöhässä ensimmäisen tiedon mukaan 20 minuuttia, mutta sitten lopulta päästiinkin maneesiin vasta tuntia myöhemmin. Pilleri oli odotellessa ehtinyt käydä levottomaksi, eli sen yleensä hyvinkin rento mielentila oli jo ehtinyt vähän järkähtää- no, ei se mitään, päästiin sentään maneesiin nyt tutustumaan hyvissä ajoin kaikkeen muuttuneeseen (=pelottavaan), ja saatiin kävellä rauhassa ennen kuin Maiju tuli ja aloitettiin sitten ravi- ja laukkaverryttely. Käynnissä Pilleri oli tosi jännittynyt alkuun, ja teki paljon tahtirikkoja aina, kun otin vähänkään ohjasta. Se kuitenkin rentoutui pätkittäin ja alkoi luottaa ympäristön turvallisuuteen, käytiin kuvaajatkin nuuskuttelemassa läpi, ettei niitä tarvitse turhaan tuijottaa. Hyviä kuvia kyllä tuli, kun Pilleri linssien äänille pörisi ja korvat hörössä niitä tuijotti :D Aitoja se ei tälläkään kertaa onneksi pelännyt!
Kyllä se poni laukata osaa muuallakin, kuin esteiden seassa! ;)
(C) Johanna
"Nyt sais mennä Pilleri, mentäskö?"
"AI KESKIRAVIA NYTKÖ NYTKÖ?"
(C) Johanna
Tötterökorva <3
(C) Johanna
Laukassa poni oli tyyni kuin viilipytty :)
(C) Johanna
Aloitin verryttelyn taas laukassa, kuten viimeksikin kisoissa, sillä siinä saan Pilleriin paremman kontaktin, kun pystyn istumaan laukkaa ravia tiiviimmin sen ympärillä. Laukassa Pilleri olikin hyvä, ja kun oltiin perjantaina saatu kehuja jopa enemmän keskilaukkaa muistuttavasta laukasta, päätin antaa Pillerin laukata nytkin isoa laukkaa ympyröillä. Tein myös pari nostoa ja siirtymää niin käyntiin, kuin raviinkin, ja ne meni ihan hyvin. Ravissa työskennellessä Pilleri oli tosi ailahtelevainen, välillä tosi hyvä, ja välillä taas ihan kuin viulunkieli, ja olin aika neuvoton sen selässä- mitä pitäisi tehdä? Millä saan sen taas rentoutumaan? En nyt ihan kokoaikaa voinut laukatakaan, vaikka pääosin laukassa verryttelinkin, kun itse rata koostuisi pääosin ravitehtävistä. Koitin tehdä voltteja ja muita tosi helppoja tehtäviä, mutta Pilleriä se tuntui vain kiihdyttävän. Tein sitten yhden loivan kiemuran pohkeenväistöillä, jolla sain sen vähän paremmin kuulolle, mutta ei se siinäkään rentoutunut enää. Päätin sitten ottaa vielä laukkaa, vaikka tuli ilmoitus verryttelyn päättyvän pian- pakkohan poni oli saada takaisin edes jotenkuten hyvälle mielelle, joten loppuverkka tehtiin laukassa lävistäjiä ja taas uusia nostoja, kunnes siirryttiin vähän ristiriitaisin fiiliksin kulmaan radan ulkopuolelle odottamaan omaa lähtövuoroa, joka oli luokassa toisena.
(C) Johanna

(C) Ida Tikkanen
(C) Ida Tikkanen
(C) Ida Tikkanen
(C) Ida Tikkanen
Pillin vihellys ja kaasu hirtti totaalisesti kiinni. Itse rata meni miltei kokonaan vain juosten- mitä ihmettä oikein tapahtui? Tyytyväinen olen Pillerin laukkaosuuksiin, ne se teki hyvin ja kuunteli hienosti, samoin se teki hyviä reittejä ja tarkkoja siirtymisiä, mutta ei hyvänen aika, miten poni oli ravissa ja käynnissä aivan jossain muualla. Ei se ole ikinä ihan niin hankalaa ollut, ja palaudun jälleen analysoimaan oman istunnan vahvuuden riittämättömyyttä, koska kyllä tämä poni vaikka pysähtyy ihan vain istunnan paineesta, mutta nyt se ei malttanut edes kunnolla kävellä- harmi, että tämä käy aina vain tässä koulukisatilanteessa, ei koskaan missään muualla. Uskon, että itseänikin vähän jännittää, minkä takia voin luoda Pillerillekin sellaisen hätäisen fiiliksen, mutta se on kuitenkin ollut hirveän paljon parempi meidän kahdessa edellisessä startissa, joten en kuitenkaan usko pakan leviämisen johtuvan kokonaan siitäkään. En kuitenkaan ole mitenkään erityisen pettynytkään, sillä Pilleri teki hirmu hyvin töitä niissä puitteissa, jotka nyt sille loin, ja meille vaikeat kohdat onnistui mielestäni ihan hyvin!
<3
(C) Johanna
Tyytyväisenä maalissa!
(C) Ida Tikkanen
Sitten kuitenkin välähti, kun kotona katselin ratavideota- tuolloin oli kutakuinkin -20'C pakkasta, minulla vain kisakamppeet päällä, ja maneesissa oltiin vietetty aikaa jo yli puoli tuntia. Minua palelti, ja sen takia jännitin istuntaa eri tavalla, kuin tunneilla- silloin tehdään koko ajan jotain, on kunnolla päällä, eikä pääse tulemaan kylmä. Nyt kuitenkin tärisytti, en tuntenut sormia tai varpaita, ja odotellessa tuli aina vain kylmempi. Vaikka olin rennoin mielin, ei kehoni ollut rento- oletteko koskaan kokeilleet rentoutua silloin, kun oikeasti palelee? Ei onnistu, ja niin ei onnistunut minultakaan tuolla Pillerin selässä. Maiju oli kirjoittanut Pillerin olleen tosi kireänä, mutta kyllä minä otan sen syyn kontolleni- ensi kerralla enemmän päälle, ja takkia niskaan verryttelyn ajaksi! Kyllä meistä kouluratsukko leivotaan, ja vaatimaton tavoite on asetettu: vielä joskus me suoritetaan tämä helppo B ilman yhden yhtä tehtävää alle kutosen arvostelulla! Ja sillä sipuli!
Palkintojen jaossa Pilleri taisi olla ihan varma voitostaan,
mutta valitettavasti jäätiin täpärästi kakkosiksi :D
(C) Ida Tikkanen
Milloin Sinä olet viimeksi ollut koulukisoissa?
Odotatko jo kesää ja kesäkauden kisoja?
 Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

Siirrynkin tästä jo heti seuraavaa videota editoimaan, niin päästään taas sen meidän leipälajin pariin- estekisathan koittaa 18. maaliskuuta, eli pari viikkoa enää siihenkin starttiin! Silloin kisataan Pillerin kanssa 70cm ja 80cm luokat, ja fiilis on ainakin toistaiseksi ihan hyvä, Pilleri on toiminut nyt tunnilla kuin tunnilla hyvin! :)<3
XOXO,
Siiri