maanantai 2. tammikuuta 2017

Tältäkö se tuntuu?

On hän vain niin söpö!
Kuvista ja videoista iso kiitos Ronjalle, Millalle ja Siljalle! :)
Moikka!
Piti julkaista vuoden 2016 paketointipostaus jo eilen, mutta kun tuli luvattua kisapostausta edellisessä postauksessa seuraavaksi tulijaksi, niin lunastetaanpa se lupaus nyt ensin- kyllähän sitä ehtii edellisvuotta kelata vähän myöhemminkin! Tosiaan oma vuoteni paketoitiin hevosten osalta 30. päivä, kun käytiin Rasmuksen kanssa kisailemassa 50-60cm ja 70-80cm luokat perjantai-aamun koitoksessa. Päivästä kuvasin Snapchattiin jonkinmoisen MyDayn, mutta en ilmeisesti ole onnistunut tallentamaan sitä, kun en sitä enää löydä, vaikka se kyllä väitti tallentuneensa- no, uutta yritystä sitten taas kevään kisoissa tai jonain toisena heppailupäivänä! Pahoittelut siis, mutta tulevaisuuden varalle- pistäkää jsiiri seurantaan Snapchatissa ;)
50-60cm verryttelyssä
Olin Rasmuksella lähtölistoilla 50-60cm luokassa toisessa verkkaryhmässä numerolla 7., jotta päästiin suoraan jatkamaan seuraavaan luokkaan (lähtönumero 5.). Meidän verkkaryhmä oli merkattu 10.30 alkavaksi, mutta olin tallilla jo kahdeksan maissa rakentamassa rataa ja katsomassa muiden kisasuorituksia, joten mitään kiirettä ei minulla ollut. Kerkesin hyvin katsella muiden kisaverryttelyjä ja muutamat suorituksetkin, ennen kuin hain Rasmuksen sisälle ja aloin kaivaa kimoa karvaa esiin mutakuorrutteen alta- en ymmärrä mistä Rasmus oli löytänyt jonkin lällin, missä pyöriä, vai liekö oli sitten karsinassa makoillut ennen ulosmenoa, mutta ei se kyllä valkea poni toiselta kyljeltään ollut.. :D Siinä sitten tulikin sellainen yllätyskiire, kun varustamiseen menikin aiottua enemmän aikaa, ja muut ratsukot kerkesikin sitten jo maneesiin ennen kuin olin itse valmis. Mutta, kilpasisko laittoi Rasmukselle suitset minun rynnätessä riisumaan toppavaatteita ja vaihtamaan kenkiä, joten ehdittiin kuitenkin ihan hienosti maneesiin muiden mukaan! Kiitos siis sinne suuntaan avusta! :)
50-60cm verryttelyssä
Verryttely oli muutoin itsenäinen, mutta suunta oli määrätty. Menin kuitenkin massan mukana ja otin ihan normaalisti ensin rauhassa ravia, Rasmus oli ainakin jättänyt kiireen selkeästi talliin, sain sitä patistella ensialkuun edes raviinsiirtymisessä puolisen kierrosta, että se liikahti mihinkään... Hyvin epätyypillistä Rasmusta, mutta niinhän se oli edellisissäkin kisoissa ihan ihmeellisen viilipytty, joten ehkä tämä oli vain Rasmuksen rautaisia kisahermoja. En ravissa tehnyt mitään sen kummempaa, koitin tasoittaa Rasmuksen molemmille ohjille tasapainoisesti, saada sen hyvin ulkoapujen tuelle ja saada siihen tosiaan vielä vähän energiaa lisäämättä kuitenkaan vauhtia, sillä rytmi oli meillä tosi hyvä. Raviverryttely menikin suurimmilta osin siirtymisiä ja vasta- ja myötätaivutuksia tehdessä, ja sitten olikin jo laukannoston paikka- laukassa en tehnyt mitään ihmeellistä, muutamia voltteja vain pitäen Rasmuksen suorana ja kääntäen pelkillä ulkoavuilla, huolehtien Rasmuksen etenemisestä eteenpäin, että saadaan tarpeen vaatiessa tiukemmallakin tiellä sujuva lähestyminen. Tämä 50-60cm luokka ei ole vielä Rasmukselle mikään hurjan haasteellinen estekorkeudeltaan, joten olin päättänyt jo radankävelyssä kääntää tässä pienemmässä luokassa tiukemmat tiet, sillä tiesin Rasmuksen hyppäävän vaikka nurinperin nämä esteet- tavoitteet oli siis jo selkeästi korkeammalla, kuin marraskuun kisakarkeloissa, jolloin toivoin hevosen ylipäätään edes hyppäävän esteistä yli, virhepisteillä ei niin väliä ;)
Verryttelyhyppyjä otin kolme ristikolle, yhden pystylle ja yhden okserille vähän seuraavaa luokkaa silmällä pitäen, sillä tämän luokan ajattelin vähän niinkuin "verkkana" meille molemmille sitten siihen isompaan luokkaan. Kaikki verryttelyhypyt meni ihan hyvin, Rasmus tuli oikein kivasti haluamaani ponnistuspaikkaan ja oli tosi rauhallinen ja kuuliainen, niin sain itsekin ratsastettua sitä rauhassa ja pienillä avuilla, lietsomatta sitä kuumumaan- verryttely tuntuikin sitten aika onnistuneelta kokonaisuudelta, ja siirryttiin sitten ensimmäisen kisailijan tieltä nurkkaan odottamaan omaa vuoroa. Ennen omaa vuoroa kerkesinkin hyvin katsella monta onnistunutta ja hyvää rataa, ja saada rennon, hyvänmielen-fiiliksen päälle, mitä tässä turhia jännittämään, tehdään me vaan parhaamme, huonoille ei hävitä! :) Jotenkin ne edeltävät kuusi ratsukkoa vain hujahtivat, ja sitten odottelinkin jo omaa lähtömerkkiä. Viimeinen syvä henkäys, ja laukannoston kautta kohti ensimmäistä estettä.
2. este
5A
5B


7A
Rasmus sai siinä ensimmäistä estettä lähestyessä jonkun "flashbackin" ja yritti vängätä ohi, mutta melko helpolla sain sen korjattua takaisin kohti estettä ja matka jatkui puhtaalla ylityksellä, tosin vähän roiskaisten ja ilman laukanvaihtoa, kohti linjaa- aika penkin alle siis meni tämä aloitus, mutta ei sentään pudotusta. Linjaväliin tuli ne kuusi askelta näillä pienemmillä esteillä, mikä olikin ihan hyvä rytmi tähän kohtaan. Okserilla saatiin jopa laukka vaihdettua sitten oikeaksi, ja matka jatkui kohti nelosestettä. Neloselle jäin itse "odottelemaan", että Rasmus ratkaisisi kauempaa, kun se sen yleensä tekee, mutta en sitten kuitenkaan tehnyt asialle mitään ja tuli vähän sellainen yksi jalka kerrallaan- tyyppinen hyppy, jolloin Rasmus ei ollut tasapainossa ja laukka ei vaihtunut sitten tähänkään. Huomasin asian kuitenkin vähän liian myöhään, tuolla L-kirjaimen kohdilla vasta kesken kaarteen, joten päätin antaa mennä nyt tällä väärällä (Rasmukselle vahvemmalla) laukalla. Tässä välissä heräsin jotenkin ratsastamaan ja sarjalle lisäsin ihan aavistuksen vauhtia, sillä Rasmuksella on melko lyhyt laukka ja näillä korkeuksilla väli voi jäädä pitkäksi, enkä halunnut Rasmuksen vänkäävän väliin kahta askelta- sarja tuli hyvin ja puhtaasti yli siitäkin, ja tällä kertaa ihan oikealla laukalla kohti kuutosestettä ja uutta laukanvaihtoyritystä- uusintatiet on selkeästi Rasmukselle jotenkin selkeämpiä, ja näinhän se homma alkoikin sitten rullata ja tulin takaisin sarjalle, uusintatiellä sillekin ja sekin vielä puhtaasti yli. Näin meidän tuloksena 50-60cm luokasta 0vp, ja tuon viimeisen käännöksen ansiosta selvitimme radan kaksi sekuntia toiseksi tullutta nopeammin ja nappasimme ykkössijan! Super-Rasmus, kyllä se on ihan totta, että sen tietää jo heti radan jälkeen, että nyt riitti sijoituksille! Olikin sitten tosi ihana kuulla, että treenimme on tuottanut tulosta ja kättelin sitten opettajaa ensimmäistä kertaa luokan voittajana- ruusukkeita ei tosin tällä kertaa valitettavasti jaettu, mutta sain tosi päheän pinkin yleisraipan ja suklaata kuitenkin ;) Tuntui ihan superhienolta saada konkreettinen todiste kehityksestä, ja palkinto syksyllä tehdystä työstä :) Rasmus oli vähän pettynyt, kun kunniakierrosta ei otettu, mutta sai se kävellä kuitenkin ihan oman kunniakierroksensa ja paljon kehuja. Siirryttiin siitä sitten odottelemaan seuraavan luokan verryttelyn alkua, ja oli vähän sellainen olo, että kaikki kortit on omissa käsissä- nopeudessa pärjätään kyllä kilpakumppaneille, vaatii vain tarkkaa ratsastusta, että puomit pysyy ylhäällä. Nyt siis tsemppi päälle!
Hurja okseri!
70-80cm verryttelyssä kävelin pääosin, sillä Rasmus alkaa säheltää, jos se väsyy, joten odottelin muiden ravailut ja laukkailut ohitse, ennen kuin aloin itse laukata verkkahyppyjen lomassa. Tähän luokkaan otin vain kaksi hyppyä pystylle, olisin tyytynyt yhteen, mutta ensimmäinen yritys meni täysin plörinäksi, kun Rasmus ponnisti yli kutakuinkin 10cm päästä esteestä, joten halusin ottaa uudelleen. Toinen yritys tulikin niin hyvin, etten kokenut tarpeelliseksi ottaa enää hyppyä okserille, joten jatkoin ravaillen ja kävellen odottelemaan luokan alkua. Tässä luokassa olin alunperin lähtönumerolla viisi, mutta koska Rasmus joutui muutenkin odottelemaan paljon verryttelyn aikana, päätettiin minut siirtää lähtönumerolle kolme. Se oli ehkä myös minulle parempi, niin en ehtinyt turhia jännittää, vaan pääsin nopeasti radalle ratsastamaan- lähtömerkki tulikin taas ihan ykskaks yllättäen, ja se oli taas lähdettävä. Ravasin vielä hetkisen, kun oli tullut taas paljon kävelyä sitten edellisen hypyn. Ihan aavistuksen jännitti kyllä, okseri näytti jotenkin tosi kookkaalta, mutta tiesin meidän selvittävän radan kunnialla, ja luotin Rasmuksen tekevän taas kaikkensa eteeni- hetken hengitys, laukannosto, ja sanoin ihan ääneenkin itselleni, että hyvin se menee.
2. este
5A
5B


7A
7B
Ykköseste oli tänään jotenkin hankala, sillä tälläkään kertaa hyppy ei ollut hyvä, vaan sellainen puolikkaaseen askeleeseen jäänyt. Näin videota jälkikäteen katsellessani, olen vähän sitä mieltä, että meidän rytmi ei ollut hyvä ensimmäiselle esteelle, vaan lähestyin vähän liiankin hiljaa, alitemmossa. Laukka kuitenkin vaihtui näin edellisen radan vahingoista viisastuneena, ja päästiin jatkamaan suoraan kohti linjaa. Linjaväliin tällä kertaa viisi askelta, kuten arvelinkin, eikä tarvinnut sen suuremmin ratsastaa eteen tai taakse askeleen sovittamiseksi. Okserinkin Rasmus hyppäsi oikein rohkeasti ja tiesi selkeästi, mihin oltiin menossa, kun leikkasi hypyllä ihan sisäreunaan ja oli jo ihan menossa neloselle. Rytmi parani meillä tosi paljon tuon okserin jälkeen ja näinpä laukanvaihtokin onnistui, vaikka tultiin aavistuksen liian kiinni esteeseen. Kehuin Rasmusta tässä välissä ihan ääneenkin, sillä se teki nyt todella hyvää työtä- kohti sarjaa, jolle ajattelin vain "ei liian kovaa sisään, ei liian kovaa sisään". Ratsastin siis aavistuksen taaksepäin, ja paikka oli hyvä, mutta jostain kumman syystä nuo sarjojen A-osat ne vaan meillä nyt tippuu, ja siitäpä tarttuikin siis matkaan 4vp- ehkä me oltiin molemmat jo ajattelemassa sitä seuraavaa hyppyä, niin unohdettiin tämä ensimmäinen osa ;) Sarjavälissä Rasmus pääsi tulemaan vasten ulkoapuja, joten se laskeutui B-osalta vähän epätasapainossa ja jatkoi väärässä laukassa, mutta eipä ne ole ennenkään meitä haitannut, joten käänsin kutoselle ja siitä laukanvaihdolla hyvin yli. Jäljellä oli enää sarja toisesta suunnasta, mutta koska rasitteenani oli jo pudotus, päätin tehdä pitkän lähestymisen ja tulin rauhassa uraa pitkin okserin takaa sarjalle, sekin tuli puhtaasti yli ja tällä kertaa paremmin keskeltä, kääntäen tietenkin heti esteeltä mahdollisimman lähelle maalilinjaa, jotta kello pysähtyy ;) Näinpä olimme maalissa neljällä virhepisteellä, joka oli kyllä tosi iso harmi- ilman pudotusta olisimme napanneet kolmossijan, mutta näille ei voi mitään, nyt otetaankin erikoistreeniin nuo yhden askeleen sarjat!
Hienon hieno poni <3
Kokonaisuudessaan olen todella ylpeä Rasmuksesta, vastalaukat pistän aivopierujen piikkiin, mutta jos ei ajatella niitä, niin olen tosi tyytyväinen! Rasmus oli taas ihan mieletön, en olisi meidän nousevan tähän pisteeseen yhdessä lyhyessä syksyssä- uskomatonta, ihan uskomatonta! :) Tästä jatketaan taas treenejä, keskitytytään edelleen noihin laukanvaihtoihin, vaikka ne hyvillä lähestymisillä jo sujuu, niin täytyy nyt treenata ravin kautta vaihtoa esteen jälkeen, jos esteelle ei vaihdukaan. Ennen kaikkea kuskille nyt treeniä ja rutiinia siihen, että laukka tarkistetaan joka kerta, vaikka tuntuisi oikealta- ei auta tajuta muutamaa askelta ennen estettä, että hei, laukka on muuten väärä. Oikeat laukat kuitenkin tuo sitä tasapainoa ja tasaisuutta suoritukseen, joten ne ovat tärkeä osa siistejä ratoja, vaikka ei Rasmusta tunnu haittaavan, oli laukka mikä tahansa esteitä lähestyessä. Huippu heppa, niin kiltisti se taas teki kaikkensa! :) Innolla odotan seuraavaa kisapäivää, josko sitten olisi taas kehitystä havaittavissa!

Seuraavaksi ynnätään vuosi 2016 yhteen- millainen oli Sinun heppavuotesi 2016 päätös?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :) 

XOXO,
Siiri

14 kommenttia:

  1. Jee, ratavideoita! :D Rasmus vaikuttaa ihanalta, kun viitsii vastalaukassakin tehdä tiukempia mutkia! Hienoa Siiri, hyvältä näytti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasmus kyllä on aika ihana, vaikka silloin kesällä ei ihan siltä heti alkuun tuntunut- pintaraapaisu voi kuitenkin aina pettää, ja nyt kun on oppinut tuntemaan Rassen, niin kyllä se on vaan superhieno hevonen! :) Ja tasapainoinen tosiaan, kun onnistuu mikä mutka vain missä laukassa vain ;) Kiitos Tia! :)

      Poista
  2. Onpas hyvälaatuiset ja valoisat kuvat otettu maneesissa :o Kade! Mulla aina heilahtaa tai ei riitä valo... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut minun kamerani nyt käytössä, mutta jäi kyllä kiinnostamaan, mikä kamera on ollut, kun on tosiaan valoisat kuvat! Toki kuvat on otettu lamppurivistöjen alapuolilta, että se on se maneesin valoisin kohta, mutta ei minun kuvat vaan ole ihan noin hyviä..! :D

      Poista
  3. Aivan ihanan positiivisesti kirjoitettu postaus, selvästi panostettu :) Onnea sulle uudelle vuodelle ja toivottavasti sun blogia pääsee lukemaan aktiivisesti myös tämän vuoden puolella (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Samoin sinulle, toivottavasti heppatreenit luistaa jatkossakin ja elämä hymyilee! :)

      Poista
  4. Onnea sijoituksesta! Teidän meno näyttää tosi hyvältä. Voisit alkaa Rasmuksen kanssa treenaamaan ihan kunnolla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja mähän treenaan Rasmuksen kanssa kunnolla, viimeisen 5kk aikana estetunneilla olen mennyt ehkä kymmenen kertaa jollain muulla, kuin Rasmuksella ;)

      Poista
  5. Onnea voitosta! :) Kiva tää postaus, kun selitit niin kattavasti ja plussana ratavideot, niitä on aina kiva katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, onneksi nyt oli paikalla mukavia ihmisiä, jotka otti ratavideot ja kuviakin vielä sain, kun en itse saanut omista taustajoukoista ketään tallille mukaan- on tärkeä aina itsekin nähdä ne omat suoritukset jälkikäteen! :)

      Poista
  6. Onnittelut voitosta! Molemmat luokat näyttivät kyllä ihan tosi hyviltä kun katsoi videolta, ekalta radalta huomasi ihan heti, että nyt ratsastetaan sijoista, ainakin sitten noista "uusinnan" teistä! :D Onnittelut vielä kerran voitosta, seuraavista kisoista nappaatte sitten sijat tästä toisestakin luokasta, ruusukkeiden kera! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kyllä se siitä sitten, kun saatiin rytmi vähän paremmaksi.. :D Radalla ei oikeastaan ollut muita "lyhyemmän reitin vaihtoehtoja", kuin nuo kaksi, jotka tein, joten onneksi tein, muuten olisi mennyt sijoitus sivusuun! :)
      Toivotaan tosiaan, jos vielä Pilleri kuntoutuu kisoihin, vaikka ihan ristikoihin, niin sittenhän sitä pääsee aina kaikkiin luokkiin mukaan yrittämään ruusukkeiden metsästystä ;)

      Poista
  7. Onnee paljon voitosta! Teidän molemmat radat näytti kuitenkin kokonaisuutena tosi sujuvilta ja kivan näköistä menoa oli muutenkin :) Ootte kehityyneet tosi paljon lyhyessä ajassa! Tsemppiä sarjatreeniin, saatte varmasti sarjatkin sujumaan tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, olen samaa mieltä, että kokonaisuuksina ne on oikeastaan ihan okei (kuitenkin meidän kolmas startti vasta), vaikka mukaan mahtuikin noita vastalaukkoja ja vähän kummia hyppyjä :) Ja sanopa älä muuta, en olisi koskaan uskonut tähän!! :)
      Kiitos, me yritetään petrata seuraaviin kisoihin, josko ne sarjatkin pysyisi ylhäällä ;)

      Poista

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Kohteliaisuus ja rakentava kritiikki on mukavampaa kaikkien kannalta, kuin ilkeily ja mollaus! :)
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!