perjantai 7. lokakuuta 2016

Niin etevä vauvaponi!

Moi!
Syyskuun viimeisten treenien merkeissä olikin taas esterataharjoituksen vuoro, tällä kertaa ratsuna esteratsastuksessa vielä vähän untuvikko, meidän oma ja aivan ihana Dani. Danieli osaa kyllä hypätä hienosti ja tykkää paljon esteistä, mutta on ratsastajan kanssa vielä vähän kokematon, minkä takia esteet pidettiin hyvin maltillisen kokoisina ja Danielille annettiin tilaa ja aikaa päättää itse jalkojensa järjestämisestä. Danieli yllätti kyllä positiivisesti, sen kanssa oli helppo tehdä töitä ja ei ollut mitään ongelmaa yhdelläkään esteellä, aivan ihana supervauva! :)
Kiitos kaikista materiaaleista hovikuvaajana toimineelle Ilonalle! :)
Tunti aloitettiin itsenäisillä ravilämmittelyillä, itse taivuttelin ja kääntelin Dania paljon, jotta radan ratsastus olisi sitten helpompaa käännöksineen ja suunnanmuutoksineen. Danieli oli mukavan reippaalla päällä ja meinasikin ravissa vain lähteä korvat hörössä puksuttamaan kohti ristikkoina olevia esteitä, mutta ei vielä aloitettu kuitenkaan ilman opettajan lupaa omine nokkinemme ;) Otimme myös laukkaa molempiin suuntiin, laukka on ollut Danielille viimeaikoina vähän hankalaa, joten koitinkin pitää sen koko ajan vain "iloisessa laukassa" ja päästää sen liikkumaan ihan niin reippaasti, kuin se vaan itse halusi mennä, pysyen kuitenkin kontrollissa. Liian kovaa ei menty, mutta hyvin vauvaponi venytti askeliaan pitkillä sivuilla, kun nousin itse kevyeeseen istuntaan ja annoin tilaa :)
Tuota iloista laukkaa olikin sitten tarkoitus jatkaa myös hyppyhommien alkaessa, eli yhtään ei saanut ottaa kiinni vaan tuoda vain reippaassa laukassa keskelle estettä ja antaa hevosen päättää paikasta. Ensimmäinen laukannosto olikin sitten niin vauhdikas, että poni pääsi vähän omille teilleen ja kääntyi jo C-kirjaimesta kohti R:n edessä olevaa estettä, joten liirailtiin siitä sitten yhteisymmärryksessä ohi ja tultiin samantien ympyrän kautta uudelleen paremmalla tiellä. Hyppy oli hyvä ja ponnistuspaikkakin hyvä, estehän oli vain pienenpieni ristikko, joten hirveää lähestymisvirhettä ei edes voi tehdä, mutta poni järjesti jalkansa tosi fiksusti, kuin vanha konkari konsanaan! :) Tulimme vielä toisen kerran, ja Danieli hyppäsi taas tosi hyvin ja jatkoi reipasta laukkaa myös esteen jälkeen, vaikka C-päädyssä tuntuikin olevan jotain pokemonia vauvaponia jahtaamassa, niin ihan uraa pitkin ei voinut esteelle tietenkään tulla.. :D

Videolla kuuluu opettajan kommentteja, joten kannattaa katsoa äänet päällä! :)

Vaihdoimme suuntaa, ja tulimme samaa estettä pikkuiseksi pystyksi nostettuna toisesta suunnasta kaksi kertaa. Danieli teki sillekin hyviä hyppyjä, eikä ollut mitään ongelmaa lähestymisestä tai pienintäkään tunnetta siitä, että poni saattaisi kieltää. Danieli oli tosi innoissaan ja tykkäsi selkeästi hyppyhommista, joten mikäs siinä, jatkettiin hyvällä ja nimenomaan iloisella fiiliksellä kohti uusia tehtäviä- seuraavaksi olikin vuorossa okseri, joka piti rakentaa erilaisista puomeista, kun ei ollut kolmea samanlaista maneesissa siihen hätään. Eipä se vauvaa hidastanut, vaan mentiin ihan yhtä hienosti siitäkin yli, ja vaihdettiin vielä laukkakin onnistuneesti esteen päällä, etevä poni! :) Jenni naureskeli, ettei Danieli vielä ihan ymmärrä, että oksereille kannattaa ratkaista vähän kauempaa, kuin ajautua liian lähelle, mutta sitä vartenhan me siellä oltiin opettelemassa, joten vähän lähelle tullut ponnistus ei haitannut :)
Okserin jälkeen harjoittelimme vielä yksittäisenä linjan ratsastusta, ennen radalle lähtöä. Linjalla Danieli jäi vähän hitaaksi, pääsi kiemurtelemaan ja jäi siksi huonoon ponnistuspaikkaan, joten saatiin tulla vielä toiseen kertaan, jotta saatiin väliin sujuvammat askeleet ja parempi reitti. Se sujuikin paljon paremmin toisella kerralla, joten saatiin lähteä hetken huilitauon jälkeen ensimmäisenä suorittamaan rataa, kun me kuitenkin tultiin se tällä korkeudella, millä oltiin muutenkin hypätty, kun muille esteitä vähän korotettiin. Rata alkoi pystyllä vasemmasta kierroksesta, jolta jatkettiin okserille, vaihdettiin suunta ja tultiin vielä linja. Pysty sujui hyvin, okserille en ollut ihan satavarma Danin ratkaisusta, joten istuin itse melko paljon liikkeen takana ja siksi vähän jäljessä ponin hypystä, mutta laukka vaihtui ja matka jatkui linjalle. Linjalla Dani tuli ensimmäiselle esteelle lähelle, ja ei sitten ihan venytty viiteen askeleeseen, joten jatkettiin suoraan toisen kerran linjalle ja sillä kertaa tulikin hyvät hypyt- poni vaan alkoi vähän väsyä, niin ei meinannut enää jaksaa kiivetä yli viimeisestä esteestä, mutta kolahduksella selvittiin! ;)
Poni oli vielä kivempi, kuin ensimmäisellä ratsastuskerralla- eli ihan megahypersuperkiva!
Kiitos tästä kuvasta Yannille!
Jenni kehui rataa ja varsinkin laukkaa paljon, Danieli oli energinen ja suoritti tehtävät hurjan hyvin! :) Itsekin olin tosi tyytyväinen ja iloinen meidän tekemiseen, oltiin molemmat rohkealla mielellä ja jotenkin tämä esteheppa-Dani kolahti omaan mieleeni tosi kivasti, vaikka sileällä se onkin ollut kuuleman mukaan hyvin vaikea viime aikoina. Odotan innolla seuraavaa yhteistä estetreeniä, toivottavasti saan koettaa ponia uudelleenkin :)

Tykkäätkö hepoista, jotka tykkää hypätä ja innostuu,
vai ratsastatko mieluummin vähän hitaampia hevosia?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)
Pahoittelut, että tässäkin postauksessa on vähän kuvista puutetta, täytyy koittaa keksiä kameralle joku täyspätevä asetus näihin pimeisiin syysiltoihin, niin ei aina tarvitsisi videoida. Mutta seuraavalla kerralla onkin sitten luvassa myös kuvia videon lisäksi, kun kerron kuun alun koulukisojen helppo B K.N Specialin kisatunnelmista, mutta voin jo nyt paljastaa, että kisoista jäi hyvä mieli, ja mennään varmasti vielä tulevaisuudessakin koulukisoihin- poni vakuutti osaamisellaan, on se vaan niin hieno! :) Myös toiveita postauksista saa esittää, jos jotakin on mielessä! :)
XOXO,
Siiri

12 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus ja hienoja kuvia. Dani oli kyllä huippu vauveli.

    VastaaPoista
  2. Mun on pakko kommentoida vielä, tota Danin väriä. Se on ihana!!!!!! 💕 ❤ 💕 superhyper hieno poni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on tosiaan hyvin erikoinen ja älyttömän nätti! :)

      Poista
  3. Video oli kiva lisäys! Mutta meno näytti tosi kivalta videolla, hyvin menee! <3

    VastaaPoista
  4. Kiva lukea sun blogia, kun lähes kaikki postaukset on aina niiiiin positiivisia! <3 Ehdottomasti itse tykkään enemmän oman moottorin omaavista, vaikkakin oon Grandilta oppinutkin tosi paljon (ja se vasta onkin hidas.... :'D). Mulle ainakin ponin pungertaminen eteen saa sen tehtävän tuntumaan väkinäiseltä, ihan kuin heppaa ei kiinnostaisi tehdä sitä. Mutta kaikenlaisilta hepoilta oppii aina jotain! :)
    Ratsastat niin hyvin kaikill a hepoilla millä meet, olisi tosi kiva joskus päästä sinne seuraamaan sun tallipäivää, tunteja ja tietty kuvaamaan! :) Muutenkin oot yks seuramistani bloggaajista, jonka haluaisin ihan irl nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vaan niin kivoja heppoja ja hyvät opet, niin saa aina hyvillä mielin lähteä tunnilta! ;) Daniel on koulutunneilla kyllä oikeasti aika matonen, vaikka ei kuitenkaan velipojansa lailla kysele että liikutaanko vaiko eikö liikuta- selkeästi molemmat kuitenkin estetunneilla vähän innostuu ja eteenpäinratsastaminen on tuplasti helpompaa, kuin hidastaminen! :D
      Voi että, kiitos kovasti kauniista sanoista, sinutkin olisi tosi kiva tavata oikeasti kasvokkain! Jospa sitä joskus jossain hevostapahtumassa satuttaisiin törmäämään! :)

      Poista
    2. Täytyy varmaan sopia joku bloggaajatapaaminen HIHSiin tai ensi kesän Finnderbyyn! :D

      Poista
    3. Uiui, Finnderby ois niin cool!! Jos vielä useampi lähtisi Itä-Suomesta niin pääsisi varmaan kimpassa eikä tarvitsisi yksin matkustaa!

      Poista
  5. Ompas kivan näköinen ulkoasu täällä! Todella suloinen tämä postauksessa esiintyvä väri, ihanan värinenkin :D Tää olikin muuten kiva, kun jätit nuo opettajan kommentit tuohon! Eihän niistä nyt välttämättä saa itselle mitään ahaa-elämystä, mutta silti kiva kuunnella ikään kuin kuunteluoppilaana noita ohjeita :D Kivan näköistä teidän meno!

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Joo tykkään jättää opettajan kommentit aina kuuluviin, jos ne vaan suinkin kuuluu, jotta katsojatkin tietää mitä minulle sanottiin ja millaista palautetta sain vs. miten itse asian näin :) Välitän Danielille kehut, hän on hurjan komea kyllä! :)

      Poista

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Kohteliaisuus ja rakentava kritiikki on mukavampaa kaikkien kannalta, kuin ilkeily ja mollaus! :)
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!