Sunday Funday: Pakkaspäivän riemuja- videokooste

Moi!
Tästä jutusta on kyllä jo ihan tositositosi kauan, mutta satuin tässä blogia ja konetta siivotessa törmäämään kyseisiin videonpätkiin, joten oli pakko ruveta muistelemaan näitä ihania talviturkissaan niin pörröisiä koheltajia- Soraya ja Putter, ikävöin teitä edelleen kaikista eniten, toivottavasti kaikki on sujunut mallikkaasti uusissa kodeissa ja teillä on kaikki hyvin <3

Ihan nousee kyynel silmään, kun katsoo tuota Sorayan katsetta.
Nyt sen vasta ymmärtää, miten tuo hevonen oli mun paras ystävä <3
(C) Janina

Palaamme tosiaan helmikuun alkuun, upeaan aurinkoiseen pakkaspäivään. Paukkupakkaset olivat karkottaneet vaelluksille haluavat kuin tuhkatuuleen, ja päivisin oli "luppoaikaa" tallitöiden valmistuttua. Yhtenä päivänä minä päätinkin sitten päästää nämä kaksi karvakorvaa maneesiin juoksentelemaan pää viidentenä jalkana, etenkin Soraya tuntui nauttivan vapaudestaan ja luvasta mennä miten mieli. Henkisenä tukena minulla oli leipäsankko, jotta sain hevoset tarvittaessa varmasti napattua myös takaisin narun päähän, mutta molemmat käyttäytyivät kyllä tosi fiksusti ja kuuliaisesti, Sorayakin tuli ihan tavalliseen tapaan luokse kutsuttaessa- superhepat, onnenpekkoja näiden uudet omistajat :)

Ensin vuoroon pääsi Soraya, ja sen kanssa aloiteltiin ihan vaan maneesia ympäri kävelemällä ja rauhallisesti ravaamalla, ihan vain kun minulla oli niin paljon päällä, etten yksinkertaisesti päässyt sen kovempaa- mummoravi kunniaan myös meillä ihmisillä! Soraya osaa tulla perässä, joten kävely olisi varmasti luonnistunut sen kanssa ilmankin, ja niinhän se minua seurasikin hetken senkin jälkeen, kun pääsi irti. Soraya pienistä epäilyistä huolimatta osasi kuitenkin ottaa ilon irti sitten, kun ymmärsi, ettei minua tarvitse enää seurata poistuessani pois edestä aidan toiselle puolelle. Poni vinkui ja pukitteli mennessään, sekä hyppäsi esteitäkin ihan itsekseen :D Soraya myös tiesi, että mammalta saa herkkuja kun käy vaan hakemassa, ja niitä se sitten hakikin aina tasaisin väliajoin kunnes taas mentiin. Jatkuvalla syötöllä herkkuja ei kuitenkaan herunut, joten jos poni jäi eteeni pyörimään lisätienestien toivossa, ei se saanut mitään ja tajusikin sitten lähteä hetken kuluttua taas tutkimaan muitakin paikkoja, kuin herkkuämpärin rapinoita. Lellikki mikä lellikki, mutta jokaisella hevosenhoitajalla lienee se oma silmäteränsä ;)

Poni, jossa oli potkua ja pippuria, mutta myös sitä ihan
pohjatonta halua olla mieliksi <3

Sorayan jälkeen oli Putterimutterin vuoro päästä irrottelemaan, ja vaikka Putterilla kesti hetki ymmärtää touhun idea, meni se sitten loppujen lopuksi aika tosi kovaa tanner tömisten. Putteria kuvatessani menin kameroineni maneesin keskellä olevan esteläjän suojaan ja hevonen sai sitten rallittaa uralla ihan omaa tahtiaan. Putteria katsellessa en voinut kuin nauraa, ravaa kuin arabiori ja laukkaa kuin norsu...! Eikä ole mikään vitsi, että tanner tömisi kun Putter läksi laukalla päädystä päähän.
Putterimutteri ei touhusta pidemmän päälle enää välittänyt, joten muutaman kierroksen jälkeen nappasin sen takaisin naruun ja käveltiin vielä muutamat kierrokset molempiin suuntiin ennen turvan suuntaamista tallin lämpöä kohti. Tallissa molemmat saivat nauttia vielä oikein perusteellisesta harjauksesta, sekä fleeceloimien lämmöstä ennen kuin loputkin kaverit haettiin sisään ja minulla alkoi iltapäivätallin teko. Päivä säilyy lämpimänä muistona mielessäni, vaikka sää olikin suorastaan puraisevan kylmä- kiitos näiden kahden, ja koko tallin hevosten, jotka päivästä toiseen loivat sitä uskoa omaan tekemiseen ja motivaatiota jatkaa huonoista hetkistä yli. Jos jotain opin tuona aikana, niin opin kuuntelemaan hevosia, ja ymmärsin, ettei minun tarvitse sanoa niille mitään- ne ymmärsivät jo ennen kuin minä osasin edes pukea ajatukseni sanoiksi.

Joko odotat talven tuloa?
Mikä on parasta pakkaspäivissä?

Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)

XOXO,

Siiri