maanantai 30. toukokuuta 2016

Klevas

Tässäpä hän on, Klevas "Leevi"!
On hän kyllä nätti :)
Moikka!
Kauan kauan sitten menin ensimmäistä kertaa Leevillä, mutta postaukseen tarttuminen vähän venähti.. :D Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan kuitenkin! Tämä tunti taisi olla maanantaina 25.4, kun olin käyttämässä viimeisiä arkilomiani kotosalla ennen Tahkon työkokeilun loppua. Leevistä en tiennyt siinä vaiheessa edes sen oikeaa nimeä, mutta poniin oli kyllä kiva tutustua!
Olisipa sitä itsekin noin kuvauksellinen..!
Tunnilla tehtiin paljon ihan perustyöskentelyä, päätehtävänä oli tehdä lyhyillä sivuilla väistöä tai avotaivutusta, ja laitumen puoleiselle pitkälle sivulle keskiympyrä. Toisella pitkällä sivulla sai tehdä siirtymisiä tai vaikka vastataivutusta, ihan miltä itsestä tuntui. Leevi on kyllä ehkä oudoin menopeli tähän asti, oli vaikea päästä ponin nappuloista selville! Siitä se kuitenkin loppua kohti onneksi parani :) Valitettavasti en saanut kuvaajaa kuin alkutuntiin ja ihan viimeisille loppuravien hetkille, joten ne parhaat hetket jäi tallentamatta :/
Tosiaan koko tunti tehtiin samaa tehtävää, ensin käynnissä ja sitten koko tehtävä ravaten ja lopulta muutoin ravaten ja keskiympyrä laukaten. Leevillä oli jotenkin yliluonnollisen lyhyt kaula, ja se kun vielä menee tuommoiselle kummalliselle rutulle, niinkuin kuvista näkyy- voitte kuvitella, että oli vähän vaikeaa pitää edes ohjat oikean pituisena käsissä, kun poni reagoi kaikkeen niin voimakkaasti. Leevillä tosiaan oli sellainen hauska tapa, että aina kun ohjaa lyhentää, se lyhenee edestä taas ohjastuntumaa karkuun. Ohjastuntumaa oli vaikea pitää tasaisena, kun tuntui, että poni oli joka minuutti erilainen. Mutta, ilman tällaisia "mitä mä teen"- hetkiä, ei oikein ymmärtäisi olevansa vielä keskenkasvuinen ratsastajana :)
Jos Leevin sai tästä asennosta pois, niin oli kyllä jo voitto!
Leeville helpompi suunta tämän ratsastuksen perusteella olisi oikea kierros, kaikissa askellajeissa :)
Vanha mieli kun ei tosiaan tahdo muistaa enää, miten tehtävät meni, annan kuvien puhua tällä kertaa enemmän. Kerron kuitenkin yleisiä fiiliksiä tehtävistä, ponista ja omasta ratsastuksesta, vaikka en ehkä yksittäisiä suorituksia osaakaan enää eritellä sen kummemmin!
Ravissa Leevi oli laukkoihin asti tosi kiireisen tuntuinen, mikä on minulle aina hankala paikka, kun käsi pukkaa kovenemaan, mutta pidätteen pitäisi tulla istunnasta. Leevin jännittyneisyys johtui varmasti suurilta osin oman istuntani jännittymisestä, kun yritin istua harjoitusravissa, mutta pompin vain holtittomasti ympäri satulaa- miten voikin olla, että Pillerillä on helpompi ravi, kuin tällä pyöreäselkäisellä ponilla... Ensikertalaisen erhe, ehkä! Ponien askeleet ovat aina olleet henkilökohtaisesti hankalia, en tiedä yhtään miksi, ehkä siihen lyhyempään ja nopeampaan tempoon ei vaan istu tämä minun savolainen lantioni...
Tässä näkyy ehkä parhaiten se ponin rullaaminen, kun yritin ottaa ohjaa napakalle tuntumalle- mennään niin sykkyrälle, että ohjaa pääsee uudelleen roikkumaan. Ovelaa, ovelaa...
Laukassa Leevi oli oikeastaan aika kiva, vaikka ei hirveästi rentoutunutkaan vasempaan kierrokseen. Piti olla tositositosi tarkka, että siirti ulkopohjetta tarpeeksi taakse, muutoin poni nosti näppärästi väärän laukan. Laukka oli kyllä rytmiltään todella miellyttävä ja laadukkaan tuntuinen, Leevillä on poweria takaosassa ihan hevosen mitoissa! Näkisittepä miten Leevi hyppää, se on todella näppärän näköinen ja sen kyllä tunsi Leevillä laukatessa :)
Toinenkin formulaponi Pillerin rinnalle :P
Laukkojen jälkeen ravi rauhoittui, kun Leevi oli saanut vähän purkaa höyryjä. Sitä pääsikin jopa vähän työstämään ja muutenkin poni alkoi hyväksyä ohjasotteet ja hakeutua tuntumalle :) Kyllä ne loppuravit korvasi muutoin vähän penkin alle menneen suorituksen, ja Leevi-ponista jäi ihan positiivinen mieli!
Jee! :)
Tämän tunnin jälkeen olen mennyt toistekin Leevillä, mutta sille kerralle en saanut kuvaajaa mukaan. Meni kuitenkin jo paljon paremmin ja laukatkin oli joka kerta oikeita, eli varmasti alkaa tämäkin tie tasoittua, kun pääsee vähän paremmin tutustumaan! :) Leevillä olisi tosi kiva koittaa hypätä jotakin pikkujuttuja, sen verran estetykiltä se vaikuttaa ;)
Poseeraus taittui Leeviltä kyllä kuin vanhalta tekijältä!
Mitä mieltä olit kuvapainotteisemmasta postauksesta?
Onko jollain muullakin ajoittaisia vaikeuksia juuri ponikokoisten menopelien kanssa?
Kuka on tähän asti blogissa esiintyneistä hevosista mielestänne komein?
Kommentti kommentista ja lukija lukijasta! :)
XOXO,
Siiri

10 kommenttia:

  1. Hirveän suloinen Leevi <3 Ja loppuravit tuntuvat tosi usein olevan ne parhaimmat pätkät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :D Leevi on kyllä superhyper komea, tukkaakin kun riittää :)

      Poista
  2. Todella kiva postaus. Ihania kuvia. kiva että olet löytänyt toisen ralliponin, Pillerin rinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny! Joo, ralliponeja alkaa tässä pikkuhiljaa tosiaan kerääntyä :D

      Poista
  3. Ompas komea tuo Leevi! :3 Itte en juuri ponikokoisilla mene, joten paha sanoa.. ;) Mutta totta, loppuravit tuntuu menevän useimmiten hyvin, minkä jälkeen haluaisi vaan aloittaa tunnin uudelleen.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään yleensä mene, mutta nyt minusta kaavaillaan näköjään poniratsastajaa :D no joo, vähänkö olisi hyvä jos saisi vaan jatkaa toisen tunnin aina perään, menisi tuplasti paremmin varsinkin Pillerin kanssa :p

      Poista
  4. Ihan hirveän hyvän näköinen toi Leevi, oikea malli! :D
    Hehhe, mä en ees osaa mennä hevoskokoisilla kunnolla, kun oon tällanen pätkä ihminen... Mutta joo, mä kun meen aina pikkuponeilla ja shettiksillä niin ne isot askeleet on mulle ne hankalimmat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, minä en ole eläessäni ratsastanut shettiksellä, mikä on kyllä tosi harmi. Niillä sitä mahtaa lyhyt kaula vasta ollakin! :D

      Poista
  5. Eikä miten suloinen poseeraus, poikkeuksellisen kuvauksellinen kaveri! ♥ Tosi kivan näköistä ja hienoja kuvia, varsinkin laukassa. Mulla ei ole pikkuisten kanssa muita vaikeuksia kuin se, mihin jalat tunkee. En pitkien jalkojeni kanssa oikein sovi kovin pienien ratsujen selkään kun en saa kinttuja mitenkään järkevästi. Istumisessa ei ole hankaluuksia, ellei satula ole liian pieni. :D

    En tiedä blogini suloisimmasta karvakorvasta, mutta Ajatus on suloisin. ♥ c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minua vähän epäilytti tämän satulan kohdalla, mahtuuko siinä istumaankaan, mutta hyvin se onnistui :D
      Kiitos kivasta kommentista taas Ansu! :)<3

      Poista

Lue ennen kun kommentoit!

♥Linkkaa blogisi mukaan kommenttiin, niin tulen kommentoimaan takaisin!
♥Kohteliaisuus ja rakentava kritiikki on mukavampaa kaikkien kannalta, kuin ilkeily ja mollaus! :)
♥Kysy rohkeasti, jos joku mietityttää! Neuvon mielelläni kaikessa, missä vain osaan.
♥Postausehdotuksia ja haasteita otetaan ilolla vastaan!